Kirpputori

5. elokuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Kirpputori

Onko sinulla tapana käydä kirpputorilla eli kirppiksellä? Sieltä voit tehdä tosi hyviä löytöjä, ainakin joskus. Sanotaankin, että toisen roska on toisen aarre. Itse olen pitänyt vuosia kirpparipöytää. Lasten vaatteita, astioita, kirjoja ynnä muuta on hyvä myydä siellä. Joskus myyn tavaroitani myös nettikirppiksillä, mutta siihen liittyy lähes aina postittaminen ja joskus voi tulla ohareitakin.

Muutaman kerran minua on huijattu nettikirppareilla, en ole koskaan saanut ostamiani tavaroita. Se toki harmittaa kovastikin, jos olet jotain arvokasta ostanut. Silloin aina kehotetaan tekemään rikosilmoitus, mutta et välttämättä saa koskaan rahojasi takaisin. Tosin kirpputoreiltakin varastetaan tavaraa, tavaroista osia tai piilotetaan tavaroita, kenkäparin toinen kenkä voi kadota lopullisesti. Lisäksi pöydän siivoaminen ei ole aina sitä mukavinta puuhaa.

Tavaroiden kierrättäminen on ennen kaikkea ekologista, eli niitä menee vähemmän roskiin. Kirpputorilla on tai ainakin pitäisi tavaroiden olla edullisempia kuin kivijalkamyymälöissä ja uuden tavaran nettikaupoissa. Lisäksi tavaran sinne vieminen on helppoa, ei tarvitse palautella eikä postitella eikä vastata kysymyksiin.

Lähdenpä viemään tavaroita kirpparille, terveisin Serena, 246.

Declutter Clothes Wardrobe. Keep And Donate Fashion
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23