Kiintymyssuhteista

5. maaliskuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Kiintymyssuhteista

Olet varmaan törmännyt keskusteluihin, joissa joku kertoo huonosta voinnistaan parisuhteessa. Puoliso voi kohdella häntä joko fyysisesti tai henkisesti kaltoin, mutta henkilö ei voi jostain syystä lähteä parisuhteestaan. Syynä voi olla joko taloudellinen tilanne tai pienet lapset, tai uskallus lähteä omille jaloilleen puuttuu tyystin.

Oletan, että jokainen aikuinen henkilö on saanut haavoja parisuhteissaan. Tälläisen traumaparisuhteen tunnusmerkkejä ovat tietoisuus siitä, ettei suhde ole minulle hyväksi. Suhteen tulevaisuuskin tuntuu toivottomalta ja tunnet itsesi voimattomaksi. Suhde on epävakaa, siinä voi olla pettämistä ja valehtelua.

Suhteessa voi olla toistuvia eroja ja yhteenpalaamisia, mutta se ei muutu kuitenkaan yhtään paremmaksi. Suhteessa voi olla jonkinlaisia jännitteitä, toinen ei ole täysin vapaa tai kyse voi olla jostain addiktiosta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23