Jaksamisesta

1. elokuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Jaksamisesta

Muistan vielä kun olin nuori, silloin jaksoin melkeinpä ihan mitä vain. Teinkin pitkiä työpäiviä joskus jopa viikon jokaisena päivänä ja jaksoin vielä lähteä ulos juhlimaan työpäivän jälkeen.

Nyt kun olen saavuttanut kultaisen keski-iän, jaksaminen on alkanut asettaa rajojaan. En käy ollenkaan ulkona juhlimassa. Korkeintaan iltakävelyllä koiran kanssa Nukuttaa alkaa aikaisin ja unikin voi tyssätä muutamaan tuntiin aamuyöllä.

Eläkkeelle jääminenkin alkaa olla ajatuksissa. Siihen vain on melkein 20 vuotta aikaa eläkeikien noustua radikaalisti. Lisäksi eläkkeen määrä ja sillä pärjääminen mietityttää, niinkuin varmaan monia muitakin.

Nykyään monella on unelmissa varhainen eläkkeellejääminen sijoitusten ja osinkotulojen turvin. Tähän vaaditaan pitkäjänteistä ja järjestelmällistä sijoittamista ja sijoittumista hyväpalkkaiseen työhön.

Nautitaan vielä alkavan elokuun lämpimistä illoista,

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23