Tarottulkintaa elokuuhun

4. elokuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Tarottulkintaa elokuuhun

Nostin tällaisesta värikkäästä Rider waite tarotpakasta kortteja meille elokuulle. Teen tällä kertaa tällaisen intuitiivisen vapaan tulkinnan.

Vaikutusvaltainen mutta hyväntahtoinen sauvojen kuningatar suunnittelee jo innokkaasti syksyä. Sauvojen kuningatar on energinen ja hallitseva henkilö. Hän on myös pakan seksuaalisin nainen. Sauvojen kuningatar on myös tehnyt paljon työtä saavuttaakseen asemansa. Suunnittelemme innokkaana ja intohimolla tarmoa pursuten tulevaa syksyä.

Sauvojen kolme nousi nykyhetkeen. Tämäkin on erittäin energinen kortti. Sauvojen kolmonen on jo lähdössä matkaan toteuttamaan unelmiaan rohkeasti. Mottona on, että se ei pelaa joka pelkää. Myös se, että matkanteko on tärkeämpää kuin päämäärä, koska matkalla näkee ja kokee uusia seikkailuja.

Kolmas kortti lanttien viisi on erittäin realistinen kortti, moni alkaa jo ajatella tulevaa talvea. Kortissa rämmitään lumisateessa viluisina eteenpäin. Välillä on toivokin mennyttä, mutta muista, että syksyn ja talven jälkeen tulee aina kevät. Muista pyytää apua, vaikka enkeleiltä, jos elämä tuntuu liian haasteelliselta.

Haluaisitko sinäkin oman tulkinnan?

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23