Itsekeskeinen vai narsisti

21. helmikuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Itsekeskeinen vai narsisti

Itsekeskeinen ihminen ei tarvitse toisia ihmisiä, hän voi keskittyä itseensä yksikseen omissa oloissaan. Mutta nimenomaan  narsisti tarvitsee muita ihmisiä kokeakseen sitä suurta aiheetonta ylemmyydentunnetta.

Narsistille tyypillistä on myös ihan omien sääntöjen laatiminen. Siksi heidän menettelynsä on usein moraalitonta ja epäeettistä. Rikollisuudella ja narsismilla on hyvin korkea yhteys. Narsisti sortuu usein käyttämään muita ihmisiä törkeästi hyväkseen jopa rikollisella tavalla.

Itsekeskeisyys on määritelty alle 8 -vuotiaiden lasten ajattelutavaksi. Tämä sama ajattelumalli jatkuu itsekeskeisillä ihmisillä aikuisikään saakka ja he pysyvät tunne-elämältään kypsymättöminä. Heille on väliä vain omilla ajatuksilla ja mielipiteillä.

Narsistille tyypillistä on toisen manipulointi ja hän käyttää röyhkeästi hyväkseen toisen tunteita voidakseen hallita muita niiden avulla.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
Erilaisia opiskelutekniikoita
Serena
9. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kokenut opiskelun joskus tylsäksi ja turhaksi? Jos et millään haluaisi tai jaksaisi tehdä hankalaa tehtävää, sinun kannattaa miettiä miten palkitsisit itsesi tehtävän ollessa valmis. Motivaation puute opintojen suhteen on yllättävän yleinen haaste. Voi olla että et koe...
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
0700-80000
Soita nyt!
23