Henkisestä uskottomuudesta

13. heinäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Henkisestä uskottomuudesta

Tiesitkö, että henkinen uskottomuus voi olla jopa vahingollisempaa kuin fyysinen uskottomuus?  Henkinen uskottomuus ei sisällä perinteistä seksuaalista suhdetta toisen henkilön kanssa, vaan se tapahtuu nimenomaan ajatuksissamme.

Suurin osa ihmisistä ajattelee, että vain fyysinen pettäminen olisi todellista uskottomuutta. Kuitenkin henkinen uskottomuus johtaa parisuhteen heikkenemiseen fyysistä uskottomuutta todennäköisemmin.

Kolmannen osapuolen kohtaamisessa on syntynyt tunteita, joten parisuhdetta rikotaan epäsuorasti näissä kohtaamisissa. Kun toinen osapuoli rakastuu parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön, vaikkei tekisikään asian suhteen mitään, kyse on kuitenkin henkisestä uskottomuudesta.

Toisinaan henkinen uskottomuus on askel fyysistä uskottomuutta ja eroa kohti. Toinen osapuoli kokee mahdollisesti rakastuneensa parisuhteen ulkopuoliseen osapuoleen. Usein parisuhteen puhumattomuus ja läheisyyden ja luottamuksen puute johtaa erkaantumiseen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23