Hanoi Rocks

6. lokakuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Hanoi Rocks

Jatkan ammattiani elokuva-arvostelijana, kävin näet katsomassa ensi-ilta esityksen Hanoi Rocks -dokumetti elokuvasta. Pääosassa oli täydellisyyden tavoittelija, muusikko Michael Monroe, joka kertoi värikkäästä elämästään Suomessa ja ulkomailla.

Hän on tosiaan vain vajaa kymmenen vuotta minua vanhempi. Muistan kun tulin rippileiriltä, kuuntelin radiosta punkbändin hieman melodisimmat kappaleita Million miles away ja Don´t you ever leave me babe. Tosin olivat nämä kappaleet minulle jo ennestään tuttuja. Suomi oli Michaelille meikkeineen ja näyttävine vaatteineen hieman liian ahdas paikka 80 – luvulla, hän joutui kantamaan nyrkkirautaa mukanaan.

Hieman hirvitti ajatus näistä nuorista hurjimuksista, jotka elivät Tukholmassa kodittomina puolen vuoden ajan. Bändissä oli myös jatkuva kamppailu keulakuvasta, oliko se solisti Mike Monroe vai kitaristi Andy McCoy.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23