Frendeistä

11. marraskuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Frendeistä

Palaan muistoissani kaukaiselle 90 -luvulle, jolloin televisiossa pyöri aina sunnuntai -iltapäivisin Frendit niminen nuorten tv-sarja. Luonani oli silloin pakoon formuloita -iltapäivä, eli kaveritkaan eivät halunneet seurata moottoriurheilua kotosalla.

Frendien näyttelijät  olivat tavallaan aikansa idoleita nuorille ja heidän tyyliään matkittiin. Heistä ehkä kuuluisin oli Jennifer Aniston, jonka elämää seurattiin erilaisissa lehdissä ja hänen tyyliään kuten kampaustaan, yritettiin jäljitellä mahdollisimman tarkasti.

Marraskuun alussa kumminkin saapui suru-uutinen, kun sarjassa näytellyt Matthew Perry menehtyi keski-iän kynnyksellä. Hän löytyi kuolleena poreammeestaan. Hän halusi tukea päihdeongelmaisia, oletan että hänelläkin oli mahdollisesti ongelmia päihteiden kanssa.

Hän kertoi aiemmin katuneensa sitä, ettei ollut perustanut perhettä pitkäaikaisimman tyttöystävänsä kanssa. Eli hänellä jäi toteuttamatta näitä niin sanottuja perusunelmia, joihin kuuluu vaimo, lapset ja omakotitalo.

Toteuttakaa te unelmanne, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23