Elokuva prinsessa Dianasta

Kävin taannoin tyttäreni kanssa katsomassa uuden elokuvan jo edesmenneestä prinsessa Dianasta. Odotukseni olivat elokuvan mainoksen vuoksi korkealla, mutta ohjaajan näkemys oli varsin erilainen, mitä olin odottanut.

Muistan vielä hämärästi televisioidut Dianan ja Charlesin häät metrienpituisine laahuksineen. Dianan kampauksesta tuli hitti, hänestä kirjoitettiin tuhansia artikkeleita ja muistan vielä hänen äkillisen järkyttävän kuolemansa nuorella iällä.

Muistan Dianan olleen aatelissuvusta. Näin olettaisin, että hänen puhetapansa olisi  hyvin sivistynyt ja korrekti. Mutta elokuvan tähti puhui kuten tavalliset ihmiset Emmerdalessa ja muissa maalaiselämää kuvaavissa englantilaissarjoissa. Ehkä olen joissakin asioissa liian pikkutarkka, mutta tämä pisti erityisesti korviini.

Elokuvan tähti oli hysteerinen ja vetäytyi yksinäisyyteen, vaikka elokuvassa juhlittiin joulua kuninkaallisten kanssa. Dianalla oli erityinen puvusto, joka oli valittu häntä varten mutta hän ei ollut siihen tyytyväinen. Dianan syömishäiriöitä kuvattiin yksityiskohtaisesti kuten hänen sopeutumattomuutaan muuhun kuninkaalliseen perheeseen.

Elokuvan jälkeen oloni oli tyhjä, aivan kuin minua olisi huijattu jollain tavalla. Monestihan kirjat ovat paljon parempia kuin niistä tehdyt elokuvat. Uskaltaisinkohan mennä katsomaan elokuvaa Elviksestä

Soittelemisiin, Serena, 246.