Vuosi 2025 astrologisesti

4. helmikuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Vuosi 2025 astrologisesti

Tuleva vuotemme voi olla samankaltainen kuin vuosi 2016, koska myös silloin sodan energian planeetta kiivas Mars perääntyi taivaalla tulimerkistä jousimies vesimerkkiin Skorpioni. Tämä kertoo siitä, että päätöksiä ja suunnitelmia kannattaa ryhtyä suunnittelemaan. Haavoitettu parantaja Chiron on sijainnut jo vuodesta 2018 Oinaassa ja kertoo, että asiat on toteutettava heti eikä niiden kanssa kannata enää vitkutella.

Kuun noususolmu tulee siirtymään Kalojen merkkiin seuraavien puolentoista vuoden ajaksi, joka aiheuttaa kasvua ja uudistusta. On uusien opetusten ja karman sanomien aika. Voit alkaa kuunnella omaa herkkyyttäsi ja intuitiotasi aivan uudella tavalla.

Kuun laskusolmu taasen siirtyy kriittiseen ja pedanttiin Neitsyen merkkiin, joka kehottaa meitä karsimaan asioita ja myös luopumaan niistä asioista, jotka eivät enää hyödytä meidän elämäämme.

Astrologisin terveisin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23