Uusi ilmastopaketti

21. heinäkuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Uusi ilmastopaketti

Euroopan Union on kehittänyt uuden Fit for 55-ilmastopaketin, jonka tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä yli puolet 2030 vuoteen mennessä vuodesta 1990. Teollisuuden haitallisia päästöjä tulisi vähentää ja lisätä uusiutuvan energian käyttöä.

Suomalaisethan ovat tunnetusti kuuliaisempia ja tottelevaisempia kuin esimerkikse Etelä-Euroopan maat. Lisäksi tästä voi aiheutua hintojen kohoamista, vaikka talouskasvu olisikin vaatimatonta. Eri mailla on ymmärrettävästi erilaisia intressejä tämän ilmastosopimuksenkin suhteen. Suomen lainsäätäjien mukaan tulisi huomioida se, että miten hyvin jäsenvaltio on ennemmin hoitanut muut velvoitteensa. Suomi on ollut muita Euroopan maita aktiivisempi tämän ilmastopaketin toteuttamisessa.

Haittana on se, että esimerkiksi ydinenergiaan suhtaudutaan muualla Euroopassa kriittisesti. Suomi on kuitenkin Euroopan teknologisesti edistyneimpiä maita. Hienoa, että myös lapsemme ja lapsenlapsemme saisivat nauttia puhtaasta koskemattomasta luonnosta.

Soittelemiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23