Tsunami

26. joulukuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Siitä on nyt kulunut kaksikymmentä vuotta, kun kuulimme valtavan hyökyaallon iskeneen kauko-idässä ja aiheuttaneen 230 tuhannen ihmisen kuoleman. Siellä oli myös lukuisia suomalaisia lomailemassa ja moni heistä, 179 kappaletta, menehtyi tässä ikävässä onnettomuudessa. Muistan erään laulajan perheineen kuolleen ja tulevan presidentin kiivenneen puuhun turvaan säästyen menehtymiseltä.

Silminnäkijä kertoi veden muuttuneen harmaaksi, ensiksi vetäytyneen ja eläimet, tässä vaiheessa ravut, lähtivät pakenemaan vuorille.  Eläimiä kannattaakin seurata, koska ne aistivat herkällä kuulollaan vaaran lähestymisen. Sen jälkeen valtavan korkeat vesimassat syöksyivät maalle vieden mukanaan ihmiset ja sortivat rakennukset. Tämä tuhoisa luonnonkatastrofi vaikutti yhdentoista valtion alueella.

Katastrofin aiheutti valtava maanjäristys Intian valtamerellä, jonka ansiosta hyökyaallot etenivät jopa 800 kilometriä tunnissa vauhdilla rannoille.

Tätä nykyä Intian valtamerelle on rakennettu uusia varoitusjärjestelmiä, mutta nämä tapahtumat kertovat siitä että emme voi ikinä aavistaa sitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

 

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Harmaa aura
23. lokakuuta 2025
Ihmisen energiakenttä eli aura voi olla myös harmaa. Harmaa värihän kertoo usein arkisuudesta, tylsyydestä ja...
Turkoosi aura
21. lokakuuta 2025
Auran eli energiakentän pääväri voi olla myös turkoosi. Turkoosin tai haalean taivaansinisen auran omaavien...
Vaaleanpunainen aura
19. lokakuuta 2025
Mitähän meille mahtaa kertoa pääväriltään vaaleanpunainen energiakenttä eli aura? Vaaleanpunainen aura voi...
Sinisen auran merkitys
18. lokakuuta 2025
Jos sinulla on sininen energiakenttä eli aura, voit olla hyvin utelias ihminen, joka esimerkiksi nauttii usean...
0700-80000
Soita nyt!