Toukokuun astrologisia kuvioita

2. toukokuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Toukokuun astrologisia kuvioita

Nyt en ole pitkään aikaan kirjoittanut astrologisista kuvioista ehkä sen vuoksi, koska todellakaan en ole mikään astrologi. Mutta kuulin, että tälle toukokuulle 2024 olisi tulossa mahdollisesti onnekkaita ja vauhdikkaita aspekteja sekä muita planetaarisia kuvioita.

Onnen planeettana pidetty Jupiter tekee aspekteja tehdessään yhtymää Uranukselle, sekstiiliä Neptunukselle ja sen lisäksi vielä kolmiota Pluton kanssa. Mars saapuu samaan kuvioon toukokuun alussa ja sen lisäksi vielä Aurinko, Venus ja Merkurius ennen toukokuun loppua.

Jupiter auttaa meitä etenkin sosiaalisessa ympäristössämme, Venus ihmissuhteissamme, joten voi tulla uusia ihastuksen tunteita. Mars ja Neptunus tuovat meille huomattavaa lisäenergiaa uuteen ja innovatiiviseen tekemiseen ympäristössä jossa elämme. Saturnuksen avulla voit edistää omia ideoitasi ja saavuttaa omia päämääriäsi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23