Tor-selaimesta

20. heinäkuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Tor-selaimesta

Luin artikkelin tor-selaimesta, jolla pääsee rikollisen toiminnan nettisivuille. Muistaakseni sivustojen nimi on ollut ylilauta, jolla puhutaan rikoksien teosta ja rikollisuudesta yleensä.

Yleensä haetaan henkilöitä huumeiden jakeluun, eli kyseessä voi olla postittaminen tai huumemyyjänä toimiminen. Muistakaa että huumeiden kanssa tekemisissä oleminen on aina rangaistavaa. Kerran on sivustolla jopa haettu palkkamurhaajaa, joka on jäänyt kiinni ja saanut tuomion.

Sivustoilla haetaan myös henkilöitä, joilla on luottotiedot kunnossa. He voivat toimia niin sanottuina bulvaaneina, eli heidän nimissään haetaan yritykselle lainaa, jota ei koskaan makseta takaisin yrityksen mennessä konkurssiin.

Tässä toiminnassa on riskinsä, voi itse joutua hakatuksi, vangituksi ja ryöstetyksi ja nostamaan omissa nimissään pikavippejä. Ihmiset eivät uskalla tehdä rikosilmoitusta, kun häpeävät otettuaan itse rikollisiin yhteyttä.

Pysytään me normaaleissa selaimissa

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23