Toivomuskaivo

25. heinäkuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Toivomuskaivo

Itse olen nähnyt elokuvissa toivomuskaivoja, ne ovatkin yleisempiä juuri Eteläisessä Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Kerrotaan jopa miljoonien ihmisten vuodessa heittävän kolikon toivomuskaivoon. Kun suihkulähde tai kaivo kimaltelee auringon paisteessa, voit tuntea aivan vastustamatonta halua kaivaa taskustasi esille kolikon ja heittää sen kaivoon. Ajattele toivettasi kun pitelet kolikkoa ennen sen heittämistä, sillä se on ikivanha perinne.

Kun heitämme kolikon toivomuskaivoon, saamme veden energian tarttumaan toimeen toiveemme toteutumisen suhteen. Tämä on ikiaikainen veden elemetin voimaan luottava uskomus. Näin me maksamme työstä, jonka veden elementti mahdollisesti suorittaa.

Maagikoiden mukaan meidän täytyy myös ladata kolikko kuvittelemalla miten toiveemme toteutuu ja lausua mahdollisesti myös jokin tietty loitsu kun heitämme kolikon kaivoon.

Etsi ensin kuparinen penninkolikko, koska kupari on Venukselle ja veden elementille kuuluva metalli. Se edustaa myös rakkauden energiaa. Kun haluat tasoittaa haasteellisen parisuhteen energioita, voit kuvitella miten sinä ja kumppanisi nauttivat elämästä täysin rinnon ja kumpikin antaa teidän väliselle suhteellenne mahdollisimman suuren huomion. Lataa tämä energia kädessäsi pitämään pennin rahaan ja heitä se oikean olkapääsi yli kaivoon.

Voit valmistella tätä ennen mahdollisimman sopivan loitsun teitä varten.  Sinun täytyy ottaa huomioon se fakta, että tämä taika tulee tepsimään vain silloin, kun parisuhteen kumpikin osapuoli on valmis panostamaan parisuhteeseenne. 

Voit myös manifestoida rahaa samalla tavalla, kehitä myös tätä varten sopiva loitsu. Pitele kolikkoa ja nauti varakkuuden sinulle tuomista positiivisista asioista. 

Loitsimisiin, Serena, 246. 


Henkiset ilmiöt ja symbolit
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

0700-80000
Soita nyt!