Terveet rajat

5. syyskuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Terveet rajat

Sinun tulisi oppia ymmärtämään omia tapojasi toimia ja samalla asettamaan itseäsi kohtaan terveet rajat, jotta sinun elämääsi tulisi enemmän positiivisempia muutoksia. Kukaan muu ei valitettavasti pysty rakentamaan näitä rajoja, kuin sinä itse.

Miksi sinun sitten pitäisi asettaa rajoja muille ihmisille? Ilman niitä sinusta voi tulla masentunut, stressaantunut ja uupunut. Sinut on voitu lapsena kasvattaa liian kiltiksi ja kyse voi olla myös kulttuurillisista ajatusmalleista, jotka vaikuttavat sinuun vielä tänäkin päivänä. Muiden syyttäminen oman elämän vaikeuksista antaa vallan pois omista käsistä.

Kun alat tiukentaa rajojasi, elämääsi tulee lisää itsekunnioitusta sekä arvostusta. Samalla ihmissuhteistasi tulee terveempiä ja sen sijaan että tunteita tarttuisi sinuun, näiden aiheuttama henkinen kuormitus tulee vähenemään selvästi.

Syyskuisin terveisin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23