Tarottulkintaa joulukuun lopulle

20. joulukuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Tarottulkintaa joulukuun lopulle

Pyysin jälleen johdatusta korkeimmilta voimilta, kun nostin Aleister Crowleyn pakasta meille kolme kappaletta korttia tuomaan viestejä meille tämän vuoden lopuksi.

Ensimmäiseksi meille nousi Suuren arkanan Kuolema -kortti, joka ei suinkaan tarkoita fyysistä kuolemaa, vaan jonkun ajanjakson loppua ja näin ollen muutosta ja uuden ajanjakson alkua. Nyt on korkea aika päästää irti niistä asioista, jotka eivät enää palvele sinua ja voit saada elämääsi uusia sinulle enemmän hyötyä antavia asioita.

Ihminen vastustaa jo luonnostaan muutosta ja uusia asioita. Siksi moni elääkin ahdistuneena tai huonossa suhteessa eikä uskalla tehdä ratkaisevia muutoksia elämässään, vaikka voisi sen jälkeen voida paremmin ja olla huomattavasti onnellisempi.

Päästetään irti mennestä vuodesta ja suunnataan kohti uutta vuotta hyvin mielin.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23