Sydänsurujen valoisa puoli

9. huhtikuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Sydänsurujen valoisa puoli

Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa omaa elämäänsä joutunut kohtaamaan sydänsuruja ja tuntenut siinä vaiheessa elämän varjopuolia ja paradokseja. Sydänsuruja kokiessasi tutustut vielä enemmän omaan itseesi ja löydät omasta itsestäsi myös näitä syvempiä puolia. Tulet myös näkemään suhteen niitä puolia joita et ole aiemmin halunnut kohdata.

Meistä suurin osa joutuu elämässämme kohtaamaan vanhempiemme poismenon, jotkut jopa sisarusten ja ystävien äkillisen menehtymisen. Meidän sisäinen lapsemme joutuu kohtaamaan kertakaikkisen luopumisen tuskan. Suru on kuitenkin erittäin tarpeellista ja puhdistavaakin.

Tietenkään suru ei sillä hetkellä tunnu mitenkään hyvältä, mutta se on kumminkin erittäin merkityksellistä elämämme kehittymisen prosessissa. Tällöin meidän syvimmät pelkomme ja synkimmät ajatuksemme saapuvat meidän kohdattaviksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23