

Valitettavasti suru on usein hyvin pitkäkestoinen tunne, ja siinä on lisäksi monta erilaista vaihetta. Surun kokemisessa on havaittu olevan neljä erilaista aina samassa järjestyksessä tulevaa vaihetta.
Näistä ensimäinen vaihe on shokin aiheuttama järkytys. Se on kuitenkin luonnollinen tunne, koska se suojaa ihmisen tunne-elämää ja antaa näin aikaa kohdata sen mitä on tapahtunut. Shokissa oleva ihminen voi käyttäytyä usealla eri tavalla, joku voi itkeä ja huutaa tai raivota, toinen taas sulkeutua täysin muuriensa taakse. Surun tunteen voi kokea olevan kohtuuttoman suuri ja haasteellinen.
Shokkivaihetta seuraa reaktiovaihe, jolloin menetyksen kohdannut henkilö voi kokea tunteita laidasta laitaan. Näitä tunteita voivat olla raivo, viha ja epätoivo. Suru on usein erittäin haasteellista hyväksyä lopullisesti. Sen vuoksi emme millään haluaisi kohdata sitä, koska se tuottaa meille henkilökohtaista tuskaa.
Reaktiovaihetta seuraa käsittelyvaihe, jolloin sureva pohtii tapahtuneen merkitystä omaan henkilökohtaiseen elämäänsä. Varsinkin merkkipäivinä kun huomaa tärkeän ihmisen puuttuvan juhlapöydästä, surun voi tuntea hiipivän takaisin sydämeensä. Yleensä suruajan voi sanoa kestävän noin vuoden, mutta suru tulee kuitenkin välillä takaisin ehkä hieman erimuotoisena.
Neljäs eli kaikkein viimeinen vaihe on sopeutumisvaihe, jolloin tapahtunut asia pyritään hyväksymään ja pahimmat tunnekuohut ovat laantuneet. Se että tunteet vaihtelevat koko ajan, on ihan hyväksyttävää. Vaikka suru on erittäin haasteellista kokea, tunnetta kuvataan kuitenkin kauniiksi matkaksi pimeydestä valoon.
Syyskuisin terveisin Serena, 246.
"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.