Sosiaalinen jännittäminen

16. maaliskuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Sosiaalinen jännittäminen

Osaatko sanoa miksi jännität esiintymistä ja uusien ihmisten kanssa tekemisissä olemista? Ehkä me ajattelemme, että mitä he meistä ajattelevat ja emme pidä siitä, että olemme tavallaan arvioitavina ja huomion keskipisteinä. Sanotaankin myös, että sosiaalisessa jännittämisessä ei ole mitään epänormaalia.

Se miten kovaa jännitämme, riippuu meidän perusluonteestamme. Jos olemme ujoja ja herkkätunteisia, se saa meidät jännittämään keskivertoa enemmän. Jos meillä on huonoja kokemuksia menneisyydestä aikaisempien kokemusten perusteella, se saa meidät luonnollisesti jännittämään vielä enemmän. Tällöin on voinut muodostua tähän liittyvä tunnelukko.

Jännittämiseen sanotaan olevan kaikkein eniten yhteydessä ulkopuolisuuden tunnelukko. Tällöin koemme jäävämme ryhmän ulkopuolelle, koska toisiin ihmisiin on vaikea tutustua tai liittyä heidän seuraansa.

Keväisin terveisin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Maaginen rituaali
Serena
26. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eräillä maagikoilla voi olla tyypillistä meditoida tai sytyttää esimerkiksi kynttilä ennen varsinaisen magian harjoittamista. Tämä voi olla lyhyt esirituaali, jolla valmistaudutaan sopivaan mielentilaan pääsemistä. Tätä kyseistä mielentilaa voidaan kutsua rituaaliseksi...
Työpaikkakiusaamisesta
Serena
23. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Onko Sinulle käynyt työpaikallasi niin, että Sinut eristetään kokonaan sosiaalisesta elämästä työpaikallasi? Voi olla että sinä et pääse osallistumaan ollenkaan esimerkiksi virkistyspäivään etkä koskaan tiedä mitä työpaikallasi suunnitellaan. Sinua ei kutsuta ollenkaan...
Kärsitkö sosiaalisesta ahdistuksesta
Serena
18. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vältteletkö mielelläisi kokouksia tai sellaisia tilaisuuksia jossa on paljon ihmisiä paikalla? Pitäisikö sinun olla siellä jollain tavalla esillä? Tunnetko hikoilevasi, punastuvasi tai joutuvasi paniikkiin jos sinun täytyisi puhua siellä julkisesti? Kärsitkö liiallisesta ujoudesta ja...
Aleister Crowley
Serena
17. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kerron teille nyt kuuluisasta Thoth-korttien luojasta, eli okkultisti, psyykikko, kirjailija, taiteilija, vuorikiipeilijä ja maagikko Aleister Crowleysta. Itse käytän aina hänen tarotkorttejaan, koska ne ovat mielestäni ne kaikkein tutuimmat ja  helppolukuisimmat kortit. Nuori Aleister...
0700-80000
Soita nyt!