Sauvojen ritarin energia

6. syyskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Sauvojen ritarin energia

Korkeaenerginen ja tulinen sauvojen ritari kertoo seikkailuun lähtemisestä suurella tarmolla. Edelliset kortit kertoivat muutoksen halusta ja loppusuoralla etenemisestä. Nyt mennään vauhdilla eikä meinata, vaan ollaan vauhti päällä. Hevonenkin seisoo kahdella jalalla. Tämä kortti neuvoo nimenomaan tavoittelemaan unelmia ilman pelkoja, etsimään uusia haasteita ja mielekästä toimintaa.

Tämä kortti näyttää hankkeillesi vihreää valoa ja neuvoo etenemään vauhdilla. Keskity myös tekemään sitä mitä rakastat, niin menestyksesi on taattu ja toimintasi herättää ihailua. Työnkuvan tulisi olla mahdollisimman monipuolinen, ettet väsy yksityiskohtiin ja tylsiin rutiineihin.

Sauvojen ritarin negatiivisia piirteitä voivat olla tietty maanisuus ja ylikorostunut seksuaalisuuden tunne. Sauvojen ritari voi myöskin olla melko jyräävä ja aggressiivinen henkilö, jonka käytös ja impulsiivisuus herättää närää muissa ihmisissä.

No niin, kohti uusia seikkailuja Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23