Sauvojen 9 energia

18. heinäkuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Sauvojen 9 energia

Alisteir Crowleyn pakasta nousi tänään pienen arkanan kortti Sauvojen yhdeksän. Tämä kortti kertoo sinnikkyydestä, sisäisestä voimasta ja sitkeästä yrittämisestä. On toki sanonta että yrittäminen kannattaa aina, mutta kannattaako lyödä kirvestä kiveen jatkuvasti, joskus on hyvä myös luovuttaa ajoissa. Uupumustakin on ilmassa, vaikka sinä olisit tullut paikalle voittamaan taistelun.

Keskitä tärkeimmät voimavarasi siihen, mihin ne riittävät. Mikä on nyt tärkeintä. Tämä kortti kuvaa myös selviytymiskykyäsi odottamattomissa muutostilanteissa.

Ilmeisesti nyt on jokin vaihe elämästä loppumassa, olet antanut kaikkesi saadaksesi haluamasi. Voi olla, että haluaisit jo luovuttaa ja antaa olla. Sisäinen motivaatiosi on voinut haihtua jo tuhkana tuuleen. Pidä hetki taukoa ja mieti, jaksatko.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Lemuria
Serena
22. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Lemuria oli muinainen sivilisaatio, joka on vallinnut muinaisina aikoina ennen Atlantista. Kerrotaan että kaikkialta maailman eri universumeista on saapunut erilaisia olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja heistä kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan.  Nämä...
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
0700-80000
Soita nyt!
23