Qi, jing ja jang

28. kesäkuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Qi, jing ja jang

Tiedätkö mihin fengshui oikeastaan perustuu? Fengshuin peruskäsite, qi, aineeton voima, on peräisin kahdentuhannen vuoden päästä Taolaisuudesta. Ilmansuunnat ja numeroiden ja mittojen merkitykset sekä feminiinen jin ja maskuliininen jang ovat keskeisiä periaatteita. Jin ja jang -energioiden tulisi olla keskenään tasapainossa. Samoin viisi elementtiä, eli vesi, tuli, puu, maa ja metalli, joista kaiken materian uskotaan koostuvan.

Jo tuhansia vuosia sitten kiinalaiset tutkivat, että minkälaisissa paikoissa on hyvä asua ja missä ravinnon tuottaminen onnistuu parhaiten. He määrittelivät näkymättömän maailman energiavirtojen vaikuttavan sopusointuun ympäröivän maailman kanssa. Fengshui perustuu useisiin erilaisiin oppeihin.

Fengshuita pidetään kiinassakin virallisesti taikauskoisuutena ja epätieteellisenä, vaikka monet valitsevatkin paikan talolleen fengshuin avulla vielä tänäkin päivänä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23