Pyhäinpäivä

5. marraskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Pyhäinpäivä

Halloweenin jälkeen vietetään Suomessa pyhäinpäivää. Tällöin on tapana viedä kynttilöitä haudoille ja pyhäinpäivää vietetäänkin usein hartaissa merkeissä marraskuun ensimmäisenä lauantaina tai 31. lokakuuta. Entisaikaan Suomessa vietettiin näihin aikoihin kekriä eli sadonkorjuun juhlaa. Kekri oli hauskanpidon juhlaa toisin kuin nykyinen pyhäinpäivä.

Euroopassa pyhäinpäivää vietetään marttyyrien, vainajien ja pyhimysten muistopäivänä, nämä kuuluvat yleensä enemmän ortodoksiseen kirkkoon. Joissakin seurakunnissa pidetään iltajumalanpalveluksia, joissa muistellaan vuoden aikana menehtyneitä seurakuntalaisia.

Alunperin pyhäinpäivä perustuu Roomassa toukokuussa vietettyihin Lemuria -juhliin, joiden tarkoitus oli lepyttää poismenneitä sieluja ja etteivät nämä vahingoittaisi elossa olevia sukulaisiaan. Sittemmin tämä juhla siirrettiin sadonkorjuun päätteeksi, jolloin oli runsaasti elintarvikkeita henkimaailman lepyttämiseksi.

Leppoisaa pyhäinpäivää kaikille blogini seuraajille, toivottelee Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23