Miksi juhannusta vietetään

23. kesäkuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Miksi juhannusta vietetään

Juhannusta vietetään keskikesällä Suomessa, Ruotsissa ja joissakin Baltian maissa. Pohjoisen napapiirin yläpuolella ei aurinko laske ollenkaan juhannuksena, joten juhannusta pidetäänkin yöttömän yön juhlana.

Alunperin juhannus on ollut muinaisuskontoihin liittyvä juhla, ja siksi monet kristilliset yhteiskunnat viettävät sitä Johannes Kastajan syntymäpäivänä. Aiemmin tämä keskikesän juhla tunnettiin Ukonjuhlana eli Ukko ylijumalan juhlapäivänä.

Juhannusta vietetään myös vuoden valoisimpana aikana, joten se ajoittuu kesäpäivänseisauksen ajankohtaan. Kirkko on myös halunnut antaa uskonnollisen merkityksen ennen pakanalliselle juhlapyhälle.

Nykypäivänä nuoret käyvät mökeillä ja juhannusfestivaaleilla yöttömän yön juhlana. Yleisesti ihmiset ovat mökeillään tai grillaavat ja saunovat kotioloissa ja nauttivat keleistä, jos se suinkin on mahdollista.

Tein muuten tänään ensimmäiset tiktokit, käyhän vilkaisemassa Enkeliviesti. fi ja ryhdy seuraamaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23