Merkuriuksen perääntyminen

5. elokuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Meitä lähempänä sekä myös lähimpänä aurinkoa oleva planeetta Merkurius kuvaa ajattelua ja tietoisuutta, tietojenkäsittelyä sekiä viestittelyä ja muuta kommunikointia elämässämme. Nyt on sunnuntaina taas alkanut  pieni mutta mahdollisesti hyvin kiusallinen vaihe elämässämme, eli Merkuriuksen perääntyminen.

Merkurius perääntyy kolme kertaa vuodessa kolmen viikon ajan, eli tämä vaihe kestää elokuun lopulle saakka, tarkemmin sanottuna 29. elokuuta loppuu tämä perääntyminen.

Tämä perääntyminen aiheuttaa väärinymmärryksiä eivätkä tiedot mene kunnolla perille, tai viivästyvät,  sähköpostit eivät kulje niin kuin pitäisi. Tietokonekin voi mennä äkillisesti rikki. Onkohan Suomen postilla ollut tämä Merkuriuksen perääntyminen jo muutaman vuoden ajan voimassa?

Kaikki sopimukset kannattaa lukea nyt erittäin kunnolla läpi, myös ne pienellä printatut tekstit.  Ne kannattaa myös allekirjoittaa myöhemmin, kun Merkuriuksen perääntyminen on onnellisesti ohi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Välirikko
Serena
26. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Nykyajan suuri ongelma on aikuisten lasten ja vanhempien rikkoutuneet välit. Monet vanhemmista odottavat...
Minäkö hankala ihminen
Serena
25. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Näin joulun alla onkin hyvä miettiä, että miten tulee jouluna toimeen sellaisten sukulaisten kanssa, jotka ovat...
Lisää voimavaroja arkeen
Serena
22. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko arki vievän sinusta viimeisimmätkin hituset sinun voimavaroistasi? Oletko miettinyt, että miten saisit...
Velhot ja demonit
Serena
21. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Vaikka mytologian demonien sanotaan olevan itse pahuuden ruumiillistumia, heillä on myös valta rangaista niitä,...
0700-80000
Soita nyt!