Maljojen kuningatar

9. marraskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Maljojen kuningatar

Seuraavaksi nousi empaattinen parantaja Maljojen Kuningatar. Hän on se Sinun luotettava ystäväsi, jolla on aikaa aina kuunnella muiden murheita. Hän on myös hyvin empaattinen, hän pystyy myötätuntoisena eläytymään Sinun asemaan ja tunteisiisi.

Maljojen Kuningatar on myös hyvin luova ja taiteellinen, hän nauttii erilaisista taiteen muodoista. Herkkyydestään ja intuitiivisyydestään huolimatta hän on parhaimmillaan erittäin tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa. Luontaisia aloja hänelle voi olla sairaanhoitaja tai terapeutti.

Varjopuolena Maljojen Kuningattarella on itsensä ja omien tunteidensa jättäminen muiden varjoon. Hänellä ei ehkä ole riittävästi aikaa huolehtia omasta itsestään eikä kukaan muista kuunnella häntä itseään. Tietty ylisuojelevaisuus voi aiheuttaa hänelle myös läheisriippuvuutta. Maljojen Kuningattaren energia vetää puoleensa tunteellisesti haavoittuneita ihmisiä, Sinulle jää tehtäväksi johdattaa heidät ammattiavun puoleen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23