
Maalaava henki

Talvella vuonna 1907 erästä Thompson nimistä herraa oli alkanut kiusata erittäin voimakas päähänpinttymä. Hän pelkäsi jo menettävänsä mielenterveytensä. Hänellä oli erittäin voimakkaita harhoja, jotka olivat jo pilaamassa hänen omaa menestyksekästä uraansa.
Hän pyysi apua eräältä ystävältään, joka ohjasi hänet professori Hyslopin luokse, joka oli American Society for Psychical Researchin eli Amerikkalaisen parapsykologisen seuran johtaja. Hänelle Thompson kertoi että hänen ongelmansa olivat jo alkaneet vuonna 1905, jolloin hänelle oli tullut kerrassaan vastustamaton himo maalata öljyväreillä.
Hän ei ollut pahemmin maalannut koskaan aikaisemmin elämässään ja hänestä tuntui että hänen maalaustensa aiheet annettiin aivan jostain muualta. Thompson kertoi Hyslopille, että hänen mielestään erään edesmenneen maisemamaalarin Robert Swain Giffordin henki määräisi mitä hänen pitää tehdä. Thompson oli tavannut Hyslopin ainoastaan pari kertaa elämässään, mutta ei ollut tutustunut ollenkaan hänen tuotantoonsa.
Kun oli vuosi 1906, Thompson oli mennyt jo menehtyneen Giffordin taidenäyttelyyn, ja hänelle oli tullut sen jälkeen aivan täysin vastustamaton halu alkaa piirtämään ja maalaamaan taideteoksia. Lisäksi Thompson oli kuullut äänen tulevan eräästä taulusta, joka sanoi että "näet mitä kaikkea minä olen tehnyt. Haluaisin sinun jatkavat töitäni ja tekevän ne valmiiksi."
Tämän jälkeen Thompson kuuli näitä ääniä säännöllisesti ja hänestä tuntui että joku tai jokin ohjasi hänen tekemisiään vahvalla kädellä. Hän teki maalauksia transsinomaisessa tilassa, eikä muistanut siitä jälkeenpäin mitään.
Lokakuisin terveisin Serena, 246.
"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.




