Maa elementtinä

5. tammikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Maa elementtinä

Maa kuuluu neljään elementtiin, joista muut ovat ilma, tuli ja vesi. Horoskooppimerkeissä, pelikorteissa ja tarotkorteissakin esiintyvät nämä samat maat eli elementit. Kaikki nämä neljä elementtiä ovatkin riippuvaisia toisistaan kuten me ihmisetkin. Maa tarvitsee nimenomaan vettä voidakseen hyvin ja ollakseen hedelmällinen Äitimaa.

Maata jalkojemme alla sanotaankin usein nimellä Äitimaa. Me voimme kuvitella, että meillä on pitkät juuret, joiden avulla me maadoitumme tiukasti kiinni maan keskipisteeseen ja pysymme rationaalisina ja käytännöllisinä tiukasti maamme pinnalla.

Maa onkin näistä fyysisistä elementeistä ylivoimaisesti tihein, kuvittele vaikka erilaisia mineraaleja, kalliota ja kivilajeja. Ilman maata me emme voisi olla olemassa tällaisina, kuin me tällä hetkellä olemme. Maan todellinen energia onkin vahvasti läsnä myös meissä itsessämme kuten koko avarassa maailmankaikkeudessakin.

Maan perusluonne onkin hedelmällinen ja hoivaava, Maaäiti pitää huolta kaikista pienistä ja isoistakin kasveista. Maan energian luonne on vastaanottava ja väri on vihreä kaikkien kasvien sävyissä.

Maahan liittyviä rituaalimuotoja ovat istuttaminen, hautaaminen ja kuvien piirtäminen sekä maahan että hiekkaan. Metalleista rauta ja lyijy liittyvät tiukasti elementti maahan. Maahan liittyvä vuodenaika on talvi, mikä on myöskin pimein aika ja ilmansuunta on pohjoinen, joka edustaa myös pimeyttä.

Maahan liittyvät astrologiset merkit ovat Härkä, Kauris ja Neitsyt. Maahan eniten liittyvä aisti on kosketus.

Maan hallitsemia magian aiheita ovat kasvien hoitaminen, magneetit, kuvamagia, kivet, puut, solmut ja sitominen.

Tammikuisin terveisin Serena, 246.

Esoterismi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23