Lokakuun tarotteja

8. lokakuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Meille nousi lisäksi suuren arkanan kortti Erakko, joka kuvaa joko omaehtoista tai tahtomattaan kohtaamaansa yksinäisyyttä. Erakko kertoo myös henkisen kasvun ajasta ja turhasta hälinästä eristäytymistä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Nyt on hyvä aika meditoida rauhassa ja sopiva tilaisuus myös  hiljentymiseen. Tämä kuvaa myös itsetutkiskelun aikaa, kuka minä olen ja mihin minä olen menossa. Erakko voi myös vaeltaa tai olla retriitissä eli muista erossa.

Lanttien kolme kuvaa työsuhteita ja ihmissuhteita, monenkeskistä toimintaa. Tämä kyseinen toiminta voi olla hidasta ja vakaata, kuten Iisakin kirkkoa rakentaessa. Kortti kertoo yhteistyön ja yhteistoiminnan voimasta.

Rakkaussuhteissa tämä voi kertoa kolminkeskeisestä suhteesta, mutta useimmiten tämä kertoo työhön ja liiketoimintaan liittyvistä osapuolista ja toiminnasta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Välirikko
Serena
26. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Nykyajan suuri ongelma on aikuisten lasten ja vanhempien rikkoutuneet välit. Monet vanhemmista odottavat...
Minäkö hankala ihminen
Serena
25. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Näin joulun alla onkin hyvä miettiä, että miten tulee jouluna toimeen sellaisten sukulaisten kanssa, jotka ovat...
Lisää voimavaroja arkeen
Serena
22. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko arki vievän sinusta viimeisimmätkin hituset sinun voimavaroistasi? Oletko miettinyt, että miten saisit...
Velhot ja demonit
Serena
21. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Vaikka mytologian demonien sanotaan olevan itse pahuuden ruumiillistumia, heillä on myös valta rangaista niitä,...
0700-80000
Soita nyt!