Liikuntarajoitteisista

20. heinäkuuta 2022
[@title]

Olen seurannut  hämmentyneenä keskusteluita liikuntavammaisten kohtelusta. Varsinkin jos heillä on avustaja, on tapahtunut niin, ettei pyörätuolissa istuvalle puhuta suoraan.  Avustajalta kysytään, mitä avustettava syö tai juo. Tarjoilijalle ei tule mieleenkään, että pyörätuolissa istuva haluaisi nauttia alkoholia.

Jopa terveydenhoidon ammattilainen on kysynyt avustajalta avustettavan asioista, vaikkei avustaja välttämättä tiedä niistä mitään.  Vaikka henkilö on liikuntarajoitteinen, hänen ymmärryksessään ei ole mitään vikaa.

Jos pyörätuolilla liikkuva on yksin konsertissa tai vastaavassa ja nousee hetkeksi seisomaan, päihtyneet henkilöt ovat alkaneet huutaa  ja haukkua häntä. Eli heidän mielestään apuvälinettä käyttävä ei saisi liikkua omin jaloin metriäkään.

Pyörätuolilla liiikkuvalle voi antaa tilaa ja avata oven. Lisäksi voimme jättää invapaikat heille eikä terveinä vallata niitä itse.

Muistakaa olla suvaitsevaisia,

terveisin, Serena, 246.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
Kuningas Midas
14. lokakuuta 2025
Sinäkin olet varmasti kuullut joskus lausuman Midaksen kosketus, eli tällä tarkoitetaan sitä että joku voisi...

Kaikki blogikirjoitukset

11/11 portaali
7. marraskuuta 2022
Vuoden aikana on useampia niin sanottuja portaaliajankohtia, jolloin on hyvä aika manifestointiin ja meditointiin....
Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Ajan kulumisesta
1. tammikuuta 2023
Oletko huomannut että kun teet jotain mukavaa ja sinulla on oikein hauskaa, aikakin saa ikään kuin siivet...
Ajatusten hallinnasta
10. huhtikuuta 2023
Jotkut meistä syyttävät itseään kaikesta siitä pahasta, mitä heille tapahtuu. Tosiasiassa juuri meidän...
Alastomuuden merkitys unessa
20. marraskuuta 2022
Jos olet nähnyt unta, että olet alasti muiden pukeissa olevien ihmisten keskellä, se kertoo syyllisyydestä tai...
Alice in Wonderland-kortit
2. elokuuta 2022
  Teen nyt postauksen hieman erilaisista korteista. Nyt on kyseessä Liisa Ihmemaassa kortit. Muistan etäisesti...
Anna ja pyydä apua
13. heinäkuuta 2025
Vaurauden enkeleiden viesti tälle päivälle nousee tämänkaltaisena: Sinulla pitää olla rohkeutta pyytää apua...
Anteeksiantaminen
7. tammikuuta 2025
Doreen Virtuen laatimista Parantavat Enkelit oraakkelikorteista nousi meille kortti Anteeksianto.  Enkelit...
Anteeksiantamisen tärkeydestä
11. maaliskuuta 2025
Nostin Angelic Messages oraakkelikorteista kortin anteeksiantaminen tänään aamupäivällä. Tämän pakan on...
Anteeksiantamisen tärkeys
20. marraskuuta 2024
Nostelin jälleen viime tiktok -lähetyksessäni Sonja oraakkelikorttipakasta enkelikortteja, ja tällä kertaa...
Arielin kahdeksan viesti
20. lokakuuta 2024
Miten sinun syksysi on mennyt? Minä olen ollut flunssassa syyskuussa ja lokakuussa, tähän flunssaan on kuulunut...
Arielin kuninkaan viesti
29. syyskuuta 2024
Nostin taas meille enkeliviesti.fi tiktoklähetyksessä useita kortteja, ja Arkkienkelien voima oraakkelikorteista...
Arkkienkeli Gabrielin viesti
25. kesäkuuta 2025
Nostin pitkästä aikaa meille enkelikortin voimallisesta Arkkienkelien voima tarot korttipakasta, josta meille...
Arkkienkeli Metatron
6. marraskuuta 2024
Näistä suomalaisista Hanna-Leena Sabelströmin enkelikorteista nousi meille mahtava arkkienkeli Metatron. Hän...
Arkkienkeli Razielin viesti
29. elokuuta 2024
Nostin Arkkienkelien voima oraakkelikorttipakasta Arkkienkeli Razielin viestin jumalallinen ilmestys. Viestinä oli...
Arkkienkeli Samuelin viesti
23. syyskuuta 2024
Eilen pidin taas tiktok -liveä ja Arkkienkelien voima korteista nousi meille viesti, jossa meitä neuvottiin...
Arkkienkelien Voima: Aurinko
3. elokuuta 2024
Nostelin aamulla meille enkeliviestejä, jotka löytyvät myös tästä enkeliviesti.fi tiktoklähetyksestä....
Arvojen noudattaminen
21. toukokuuta 2024
Meillä kaikilla on erilaisia arvoja elämässämme. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, jotka kumminkin voivat...
Asioiden kokemisesta
10. toukokuuta 2023
Jokainen meistä kokee elämässään tuskaa, epäonnea ja onnellisuutta. Tunsin ihmisen, joka sanoi aina että...
Avaimia henkiseen hyvinvointiin
2. helmikuuta 2024
Tuntuuko Sinusta, että olet jatkuvasti väsynyt ja ärsyyntynyt? Oletko myös koko ajan puolustuskannalla, sinusta...
0700-80000
Soita nyt!