Liikenneturvallisuus

26. tammikuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Liikenneturvallisuus

Sanotaan että miehillä olisi enemmän rattiraivoa kuin naisilla ja että liikennekäyttäytyminen ärsyttäisi vielä enemmän kuin esimerkiksi jonossa etuileminen. Itselläni kylläkin kumpikin asia nostaa verenpaineet tappiin.

Liikenteessä on sääntöjä, jotka niitä noudatettaessa tekevät liikenteestä joustavaa. Juuri sen vuoksi minä itse -periaate, eli kiilaaminen ja vilkun käyttämättä jättäminen nostavat rattiraivon varsinkin liikennesääntöjä noudattavien keskuudessa pintaan. Koska autonkuljettajina olemme yleensä tuntemattomia muille autoilijoille, senkin vuoksi on helpompi näyttää käsimerkkejä ja painaa tööttiä toisen autoilijan mokatessa.

Auton merkin sanotaan olevan tärkeämpi miehille kuin naisille, senkin vuoksi voi olla epäluuloja muita automerkkejä kohtaan. Myös autoilu on yleensä tärkeämpää miehille kuin naisille. Rattiraivo voi johtua paljon kuljettajan impulsiivisuudesta.

Mukavaa tammikuun loppua toivottelee Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Maaginen rituaali
Serena
26. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eräillä maagikoilla voi olla tyypillistä meditoida tai sytyttää esimerkiksi kynttilä ennen varsinaisen magian harjoittamista. Tämä voi olla lyhyt esirituaali, jolla valmistaudutaan sopivaan mielentilaan pääsemistä. Tätä kyseistä mielentilaa voidaan kutsua rituaaliseksi...
Työpaikkakiusaamisesta
Serena
23. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Onko Sinulle käynyt työpaikallasi niin, että Sinut eristetään kokonaan sosiaalisesta elämästä työpaikallasi? Voi olla että sinä et pääse osallistumaan ollenkaan esimerkiksi virkistyspäivään etkä koskaan tiedä mitä työpaikallasi suunnitellaan. Sinua ei kutsuta ollenkaan...
Kärsitkö sosiaalisesta ahdistuksesta
Serena
18. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vältteletkö mielelläisi kokouksia tai sellaisia tilaisuuksia jossa on paljon ihmisiä paikalla? Pitäisikö sinun olla siellä jollain tavalla esillä? Tunnetko hikoilevasi, punastuvasi tai joutuvasi paniikkiin jos sinun täytyisi puhua siellä julkisesti? Kärsitkö liiallisesta ujoudesta ja...
Aleister Crowley
Serena
17. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kerron teille nyt kuuluisasta Thoth-korttien luojasta, eli okkultisti, psyykikko, kirjailija, taiteilija, vuorikiipeilijä ja maagikko Aleister Crowleysta. Itse käytän aina hänen tarotkorttejaan, koska ne ovat mielestäni ne kaikkein tutuimmat ja  helppolukuisimmat kortit. Nuori Aleister...
0700-80000
Soita nyt!