Kristallit ja luonnonjalokivet

2. tammikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kristallit ja luonnonjalokivet

Oletko sinä kiinnostunut erilaisista kristalleista ja luonnonjalokivistä? Tiesitkö että luonnonjalokivillä kerrotaan olevan myös parantavia vaikutuksia? Eri horoskooppimerkeillä on myös omat kaikkein sopivimmat kristallinsa ja jalokivensä, jotka ovat juuri heille ne oikeat taikakalut.

Kuten tähän blogiin liitetystä kuvasta näet, näitä kristallikiviä löytyy useita erilaisia ja erimuotoisia sekä myös eri kokoisia. Jokaisella kivellä on myös omat hoitavat ja henkistä kehitystämme parantavat ominaisuutensa.

Jotkut meistä kantavat mukanaan näitä luonnonkiviä joko korujen muodossa tai sitten taskussa tai lompakossa. Joillakin kivillä sanotaan olevan myös taloutta parantavia kiviä, näistä eräs oli mielestäni tummanvihreä malakiitti, jota olen joskus pitänyt lompakossani tilannettani parantamassa.

Olen joitakin vuosia sitten käynyt kristallihoitajakurssin, jolloin harjoittelin tekemään kristalleilla erilaisia parantavia energiahoitoja. Tällöin minulla oli koekaniini, jolle asettelin tiettyjä kristalleja aina alhaalta ylöspäin suurimpien chakrakeskusten päälle. Näin nämä sopivat kristallit tasapainottivat ja hoitivat juurikin näitä chakroja eli energiakeskuksia.

Ihminen voi sitä paremmin miten hänen chakransa ovat tasapainossa. Jos alemmat energiakeskukset eivät ole tasapainossa, niin ylemmätkään eivät voi toimia niin hyvin kuin olisi mahdollista. Alin tunnetuimmista energiakeskuksista sijaitsee jalkojemme alla ja sitä kutsutaankin maatähtichakraksi.

Jos emme ole tarpeeksi hyvin maadoittuneita, niin ajatuksemme voivat harhailla liikaa emmekä ole kovin käytännöllisiä. Esimerkiksi turmaliini on maadoittava kristalli, joten voit meditoida tämän kiven kanssa jos et tunne itseäsi tarpeeksi hyvin maadoittuneeksi.

Tammikuisin terveisin Serena, 246.

Vaihtoehtoinen lääketiede
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23