Kirjat ja lukeminen

12. tammikuuta 2025
[@title]

Lukeminen kannattaa aina – sanoi jo edesmennyt Jörn Donner  muinoin televisiomainoksessa. Lukemalla sanavarasto ja yleissivistys laajenevat, me voimme päästä lukemisen avulla aivan uusiin maailmoihin suoraan kotisohvalta.

Nostin Doreen Virtuen Elämäntarkoitus  oraakkelikorteista viestin kirjat. Tämä kortti nousi meille, koska me rakastamme kirjoja. Sinä todella löydät jotain erittäin kiinnostavaa useimpien kirjojen kansien välistä. Sinä olet myös kiinnostunut laajasta ja vaihtelevasta valikoimasta erilaisia kirjallisia teoksia.

Siispä siinä ei ole mitään hämmästyttävää, että sinun elämän tarkoitukseesi kuuluvat nämä kirjoitetut sanat. Sinä voisit hyvinkin työskennellä kirjakaupassa, kirjastossa, kustannusyhtiössä tai aikakauslehden toimituksessa. Voisit myös kirjoittaa kirjan enkeleiden avustuksella.

Voit löytää suuntaa myös nykyistä uraasi ajatellen intuitiivisesti valituista sinua kutsuvista teoksista. Sinä tulet löytämään arvokasta tietoa juuri näistä kirjoista.

Soittelemisiin, Serena, 246

 

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
Kuningas Midas
14. lokakuuta 2025
Sinäkin olet varmasti kuullut joskus lausuman Midaksen kosketus, eli tällä tarkoitetaan sitä että joku voisi...

Kaikki blogikirjoitukset

11/11 portaali
7. marraskuuta 2022
Vuoden aikana on useampia niin sanottuja portaaliajankohtia, jolloin on hyvä aika manifestointiin ja meditointiin....
Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Ajan kulumisesta
1. tammikuuta 2023
Oletko huomannut että kun teet jotain mukavaa ja sinulla on oikein hauskaa, aikakin saa ikään kuin siivet...
Ajatusten hallinnasta
10. huhtikuuta 2023
Jotkut meistä syyttävät itseään kaikesta siitä pahasta, mitä heille tapahtuu. Tosiasiassa juuri meidän...
Alastomuuden merkitys unessa
20. marraskuuta 2022
Jos olet nähnyt unta, että olet alasti muiden pukeissa olevien ihmisten keskellä, se kertoo syyllisyydestä tai...
Alice in Wonderland-kortit
2. elokuuta 2022
  Teen nyt postauksen hieman erilaisista korteista. Nyt on kyseessä Liisa Ihmemaassa kortit. Muistan etäisesti...
Anna ja pyydä apua
13. heinäkuuta 2025
Vaurauden enkeleiden viesti tälle päivälle nousee tämänkaltaisena: Sinulla pitää olla rohkeutta pyytää apua...
Anteeksiantaminen
7. tammikuuta 2025
Doreen Virtuen laatimista Parantavat Enkelit oraakkelikorteista nousi meille kortti Anteeksianto.  Enkelit...
Anteeksiantamisen tärkeydestä
11. maaliskuuta 2025
Nostin Angelic Messages oraakkelikorteista kortin anteeksiantaminen tänään aamupäivällä. Tämän pakan on...
Anteeksiantamisen tärkeys
20. marraskuuta 2024
Nostelin jälleen viime tiktok -lähetyksessäni Sonja oraakkelikorttipakasta enkelikortteja, ja tällä kertaa...
Arielin kahdeksan viesti
20. lokakuuta 2024
Miten sinun syksysi on mennyt? Minä olen ollut flunssassa syyskuussa ja lokakuussa, tähän flunssaan on kuulunut...
Arielin kuninkaan viesti
29. syyskuuta 2024
Nostin taas meille enkeliviesti.fi tiktoklähetyksessä useita kortteja, ja Arkkienkelien voima oraakkelikorteista...
Arkkienkeli Gabrielin viesti
25. kesäkuuta 2025
Nostin pitkästä aikaa meille enkelikortin voimallisesta Arkkienkelien voima tarot korttipakasta, josta meille...
Arkkienkeli Metatron
6. marraskuuta 2024
Näistä suomalaisista Hanna-Leena Sabelströmin enkelikorteista nousi meille mahtava arkkienkeli Metatron. Hän...
Arkkienkeli Razielin viesti
29. elokuuta 2024
Nostin Arkkienkelien voima oraakkelikorttipakasta Arkkienkeli Razielin viestin jumalallinen ilmestys. Viestinä oli...
Arkkienkeli Samuelin viesti
23. syyskuuta 2024
Eilen pidin taas tiktok -liveä ja Arkkienkelien voima korteista nousi meille viesti, jossa meitä neuvottiin...
Arkkienkelien Voima: Aurinko
3. elokuuta 2024
Nostelin aamulla meille enkeliviestejä, jotka löytyvät myös tästä enkeliviesti.fi tiktoklähetyksestä....
Arvojen noudattaminen
21. toukokuuta 2024
Meillä kaikilla on erilaisia arvoja elämässämme. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, jotka kumminkin voivat...
Asioiden kokemisesta
10. toukokuuta 2023
Jokainen meistä kokee elämässään tuskaa, epäonnea ja onnellisuutta. Tunsin ihmisen, joka sanoi aina että...
Avaimia henkiseen hyvinvointiin
2. helmikuuta 2024
Tuntuuko Sinusta, että olet jatkuvasti väsynyt ja ärsyyntynyt? Oletko myös koko ajan puolustuskannalla, sinusta...
0700-80000
Soita nyt!