Itsenäisyyspäivän tunnelmia

7. joulukuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Eilen oli jälleen Suomen itsenäisyyspäivä, jolloin siniristilippumme hulmusi tangossa. Oletko koskaan ajatellut, millaista meillä olisi jos Suomi ei olisi itsenäinen valtio, vaan Venäjän suuriruhtinaskunta tai jotain vastaavaa? Meillä olisi varmasti asiat vielä nykyistäkin huonommin ainakin yhteiskunnan tukien osalta.

Itse en niin päässyt tunnelmaan, koska olin töissä leijonanosan päivästä. Illalla katselimme tyttären kanssa linnanjuhlia. Ne olivat jollain tavalla erilaiset minun mielestäni. Siellä oli jotenkin nuorekkaampi tunnelma kuin ennen. En tiedä, olenko väärässä, koska en ole jaksanut niitä kovin ahkerasti katsoa mutta tyttäreni innostui katsomaan vaikka yritin houkutella jollekin toiselle kanavalle.

Esiintyjät olivat ainakin nuorekkaampia, suosittu Juha Tapio tanssitti juhlavieraita. Hämminkiä aiheutti niin sanottujen uusnatsien järjestämä varjojuhla sananaikaisesti. Toisaalta hekin tuovat sanontaa, onko Suomi enää niin itsenäinen kuin ennen.

Soittelemisiin, Serena, 246

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Maaginen rituaali
Serena
26. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eräillä maagikoilla voi olla tyypillistä meditoida tai sytyttää esimerkiksi kynttilä ennen varsinaisen magian harjoittamista. Tämä voi olla lyhyt esirituaali, jolla valmistaudutaan sopivaan mielentilaan pääsemistä. Tätä kyseistä mielentilaa voidaan kutsua rituaaliseksi...
Työpaikkakiusaamisesta
Serena
23. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Onko Sinulle käynyt työpaikallasi niin, että Sinut eristetään kokonaan sosiaalisesta elämästä työpaikallasi? Voi olla että sinä et pääse osallistumaan ollenkaan esimerkiksi virkistyspäivään etkä koskaan tiedä mitä työpaikallasi suunnitellaan. Sinua ei kutsuta ollenkaan...
Kärsitkö sosiaalisesta ahdistuksesta
Serena
18. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vältteletkö mielelläisi kokouksia tai sellaisia tilaisuuksia jossa on paljon ihmisiä paikalla? Pitäisikö sinun olla siellä jollain tavalla esillä? Tunnetko hikoilevasi, punastuvasi tai joutuvasi paniikkiin jos sinun täytyisi puhua siellä julkisesti? Kärsitkö liiallisesta ujoudesta ja...
Aleister Crowley
Serena
17. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kerron teille nyt kuuluisasta Thoth-korttien luojasta, eli okkultisti, psyykikko, kirjailija, taiteilija, vuorikiipeilijä ja maagikko Aleister Crowleysta. Itse käytän aina hänen tarotkorttejaan, koska ne ovat mielestäni ne kaikkein tutuimmat ja  helppolukuisimmat kortit. Nuori Aleister...
0700-80000
Soita nyt!