Huijarisyndroomasta

10. joulukuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Huijarisyndroomasta

Nykyaika on erittäin haasteellista aikaa monelle meistä. Jostain syystä juuri meille naisille on tyypillistä olla epäuskoinen omia kykyjään kohtaan. Sen vuoksi pelkäämme epäonnistuvamme yli kaiken emmekä ymmärrä kuinka arvokkaita me olemme juuri sellaisina mitä olemme. Näitä asioita on kumminkin esiintynyt jo 1970 -luvulta lähtien.

Tälle tutkitullekin psykologiselle ilmiölle on tunnusomaista kova  tunne turvattomuudesta ja epäilys siitä, että menestyminen olisi pelkästään erittäin hyvän onnen ansiota. Ilmiön mukaan muita ihmisiä voitaisiin myös pettää, eikä menestys olisi lainkaan todellisten ansioiden tai kykyjen ansiosta.

Tämän sanotaan johtuvan perfektionismista eli täydellisyyden tavoittelusta, kaiken tulisi onnistua aina jatkuvasti täydellisen suorituksen kaltaisesti. Muita syitä ovat muun muassa hylkäämisen tunne ja jatkuva itsensä vähättely. Huijarisyndroomaa kärsivä vertaa myös itseään jatkuvasti muihin, mutta hänen on vaikea hyväksyä sitä, että häntä kiitetään tai kehutaan.

Tämä ilmiö johtuu tietysti menneisyyden kokemuksista ja varsinkin epäonnistumisista. Tämän vuoski henkilö kokee suurta sosiaalista painetta, että hänen olisi pakko onnistua kaikessa mihin hän ryhtyy. Hänellä on siis liialliset vaatimukset itseänsä kohtaan.

Tätä niin sanottua huijarisyndrooman tunnetta esiintyy kaiken ikäisten keskuudessa, kummallakin sukupuolellla ihmisillä ympäri maailman. Tunne on kuitenkin yleisempi naisilla kuin miehillä.

Tätä syndroomaa potevat henkilöt kokevat, että heitä ei palkita riittävästi heidän onnistumisistaan, joten he eivät tunne onnistumisen tunnetta heidän saavutuksistaan, lisäksi he voivat olla negatiivisia tulevien palkkioidensa suhteen.

Joulukuisin terveisin Serena, 246.

Hyvinvointi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23