Hengen nostattamisen voima

7. syyskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Hengen nostattamisen voima

Jokainen meistä taitaa tietää sen, että liikkumalla ja muuten urheilemalla kehitämme fyysistä voimaa. Mutta miten voimme kehittää henkistä voimaa? Tietysti fyysinen aktiviteetti piristää ja rentouttaa mieltämme. Meditointi on yksi tehokkaimmista menetelmistä edetä henkisesti. Samoin henkisen kirjallisuuden lukeminen ja henkisistä asioista keskusteleminen esimerkiksi somessa samanhenkisissä ryhmissä.

Henkisiä asioita opimme elämässämme konkreettisesti ihan kantapään kautta. Jos jokin tietty asia pyörii elämässämme jatkuvasti, meidän tulee yrittää ratkaista se ihan toisella tavalla kuin ennen, että pääsisimme siitä eroon lopullisesti. Sekin voi olla jokin elämämme oppiläksy.

Meditointi ja mietiskely tuovat meille oivaltamisen ilon. Henkisten harjoitteidenkin jälkeen voimme kokea ihan fyysistä väsymystä, ja se on ihan normaalia. Sitten voit pitää taukoa palautuaksesi, ihan kuten treenaamisenkin jälkeen.

soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23