Erilaisista peloista

10. heinäkuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Erilaisista peloista

Jokainen meistä pelkää jotain. Toiset pelot ovat yleisempiä kuin toiset. Pelko voi olla pelkästään kuviteltua tai todellista pelkoa. Pelko on tuskan tunnetta, jonka laukaisee psykologinen tai fysiologinen reaktio. Turhia pelkoja on kumminkin paljon enemmän kuin todellisia pelkoja. Kaikki pelkäävät jotain, ehkä he eivät vain myönnä sitä.

Niin sanottuja psykologisia pelkoja ovat muun muassa kipuun, yksinäisyyteen ja epäonnistumiseen liittyvät pelot. Yksinjäämisen pelko on yksi yleisemmistä peloista, mutta siihen ei auta muuta kuin yksinolemisen opetteleminen. Koska me olemme sosiaalisia olentoja, etsimme seuraa, kiintymystä ja yhteyttä toisiin ihmisiin, vaikka joskus voimme jopa haluta olla yksin. Yksin ollessamme joudumme kohtaamaan kaiken sen, mitä me kannamme sisällämme.

Kesäisin terveisin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Maaginen rituaali
Serena
26. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eräillä maagikoilla voi olla tyypillistä meditoida tai sytyttää esimerkiksi kynttilä ennen varsinaisen magian harjoittamista. Tämä voi olla lyhyt esirituaali, jolla valmistaudutaan sopivaan mielentilaan pääsemistä. Tätä kyseistä mielentilaa voidaan kutsua rituaaliseksi...
Työpaikkakiusaamisesta
Serena
23. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Onko Sinulle käynyt työpaikallasi niin, että Sinut eristetään kokonaan sosiaalisesta elämästä työpaikallasi? Voi olla että sinä et pääse osallistumaan ollenkaan esimerkiksi virkistyspäivään etkä koskaan tiedä mitä työpaikallasi suunnitellaan. Sinua ei kutsuta ollenkaan...
Kärsitkö sosiaalisesta ahdistuksesta
Serena
18. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vältteletkö mielelläisi kokouksia tai sellaisia tilaisuuksia jossa on paljon ihmisiä paikalla? Pitäisikö sinun olla siellä jollain tavalla esillä? Tunnetko hikoilevasi, punastuvasi tai joutuvasi paniikkiin jos sinun täytyisi puhua siellä julkisesti? Kärsitkö liiallisesta ujoudesta ja...
Aleister Crowley
Serena
17. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kerron teille nyt kuuluisasta Thoth-korttien luojasta, eli okkultisti, psyykikko, kirjailija, taiteilija, vuorikiipeilijä ja maagikko Aleister Crowleysta. Itse käytän aina hänen tarotkorttejaan, koska ne ovat mielestäni ne kaikkein tutuimmat ja  helppolukuisimmat kortit. Nuori Aleister...
0700-80000
Soita nyt!