Erilaisia opiskelutekniikoita

9. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Erilaisia opiskelutekniikoita

Oletko kokenut opiskelun joskus tylsäksi ja turhaksi? Jos et millään haluaisi tai jaksaisi tehdä hankalaa tehtävää, sinun kannattaa miettiä miten palkitsisit itsesi tehtävän ollessa valmis.

Motivaation puute opintojen suhteen on yllättävän yleinen haaste. Voi olla että et koe aihetta mitenkään kiinnostusta herättävänä, tai koet ettei mitään näkyviä tuloksia saavuteta. Voit olla väsynyt, voi olla muita kokeita, ajanpuutetta tai pelko siitä ettet kuitenkaan onnistu.

Jos sinulla on sotkuinen opiskelutila, se voi vaikuttaa heikentävästi opiskeluusi. On tutkittu, että jos tavarat ovat hyvässä järjestyksessä myös motivaatiosi opiskella kasvaa. Sinun kannattaa tehdä siitä tilasta missä opiskelet mahdollisimman kutsuva ja mukava. Sinun kannattaa laittaa roskiin turhat tavarat ja paperit sekä pyyhkiä pölyt.

Sinun kannattaa myös löytää opinnoistasi jotain todella merkityksellistä ja kannustavaa. Sinun kannattaa myös miettiä miksi aloit alunperin opiskella kyseistä alaa ja miksi olet kokenut sen merkityksellisenä.

Voit myös laatia tarkan suunnitelman aikatauluistasi, vaikka että opiskelet joka ilta neljästä kuuteen. Voit myös laatia tehtävälistan, miten alat kertaamaan hyvissä ajoin ennen lopputenttiä. Sinun kannattaa myös jakaa suuret kokonaisuudet pienempiin osa  tavoitteisiin. 

Sinun kannattaa aloittaa helpoimmista tehtävistä, jolloin motivaatiosi kasvaa, koska etenet nopeammin kokonaisurakkasi suhteen. Sinä tunnet ja koet  iloa siitä, että olet saanut jo ison osan tehtävistä suoritettua.

Voit myös kokeilla erästä pomodoro-tekniikaksi kutsuttua opiskelutapaa. Siinä opiskelet tiukasti keskittyen 25 minuutin ajan, voit asettaa ajastimen soimaan merkiksi että voit pitää sen jälkeen viiden minuutin tauon. Voit vaikka käydä ulkona tai surffailla somessa. Neljän 25 minuutin opintojakson jälkeen voit sitten pitää pitemmän tauon. 

Huhtikuisin terveisn Serena, 246.

Hyvinvointi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23