Erilaisia juhlapäiviä

20. marraskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Erilaisia juhlapäiviä

Tänään 20. 11. vietetään kahdenlaista päivää. Tänään liputetaan siksi, että on lasten oikeuksien päivä. Nyt mitä pimeimpänä marraskuun sunnuntaina vietetään myös toisenlaista muistopäivää. Sillä tänään on myös itsemurhan tehneiden muistopäivä. Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt vuodesta 1992 lähtien muistotilaisuuksia, joissa kunnioitetaan menehtyneiden muistoa ja yritetään tuoda lohtua edesmenneiden läheisille.

Tiesitkö, että noin 2 – 3  ihmistä päivässä, eli noin 700 henkeä päätyy itsemurhaan Suomessa vuosittain. Itsemurhat ovat usein asioita, joista ei puhuta. Ne ovat sukusalaisuuksia, tabuja, joista yleensä vaietaan.

Seurakunnat ja Surunauha ry ovat yleensä järjestämässä näitä tilaisuuksia eri kaupungeissa. Tärkeää on, ettei kukaan koe syyllisyyttä läheisen poismenon johdosta, saa tukea ja keskusteluapua joko muilta saman kokeneilta tai mielenterveysseuralta.

Sytytetään tänään kynttilä,

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23