Elämän tarkoitus Oraakkelikortit

10. heinäkuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Elämän tarkoitus Oraakkelikortit

Minulla on myös omistuksessani Doreen Virtuen Life Purpose eli Elämän Tarkoitus oraakkelikortit. Me kaikkihan varmasti mietimme, että mikä se meidän elämän tehtävämme oikein onkaan täällä maan päällä. Tänään aikaisemmin tekemässäni Tiktok -lähetyksessä Enkeliviesti. fi: ssä kerroin myös tästä pakasta nousseesta kortista.

Pakasta nousi nimittäin kortti Healer, joka merkitsee parantajaa. Vuosia sitten en uskonut, kun minulle kerrottiin että olen parantaja. Nyt olen harjoitellut reikihoitoja ja enkelienergian lähettämistä suhteellisen paljon, ja olen saanut positiivistakin palautetta. Parantaminenkin on taito, joka kehittyy mitä enemmän sitä käyttää, samoin kuin intuitiokin.

Sanotaan, että meistä jokaisella on parantamisen lahja, se pitää vain ottaa käyttöön. Kerrotaan, että olen käyttänyt tätä taitoa myös edellisissä elämissä, joten se on voimakas myös tässä nykyisessä elämässäni.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23