Elämän matka

17. syyskuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Elämän matka

Toisen mielen päällä -kortin viesti on “ Matkasi on juuri sellainen kuin sen on tarkoitus olla. ” Tämä viittaa hieman edellisenkin kortin viestiin. Me olemme henkimaailmassa ennen maan päälle saapumistamme valinneet omat vanhempamme, sisarukset, ystävät ja vihamiehet. Samoin olemme valinneet ne oppiläksyt, jotka haluamme suorittaa tämän elämämme aikana.

Pahimmat vihamiehemme tässä elämässä ovat ylimpiä ystäviämme henkimaailmassa. Me olemme jo etukäteen sopineet maan päällä sattuvat ikävyydet ja selkkaukset. Tämä tuntuu hassulta, mutta meidän matkamme maan päällä on nimenomaan oppimista varten.

Ihmisten elämät ovat hyvin erilaisia. Nuorten sielujen elämä voi olla helpompaa, koska he eivät ole vielä valinneet kovin vaikeita oppiläksyjä. Jotkut taas kohtaavat jatkuvasti suuria haasteita, kuten menetyksiä, väkivaltaa tai vääryyttä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23