Edesmenneet unissa

5. toukokuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Edesmenneet unissa

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olet nähnyt sinulle läheisen edesmenneen ihmisen unessasi? Me olemme nukkuessamme sellaisella taajuudella, että vainajien on helpompi lähestyä meitä.

Ihan elävän tuntuisen vainajan ilmestyminen uneen auttaa meitä surun käsittelyssä, koska se tuo tunteen elämän jatkumisesta rajan toisella puolella. Meidän alitajuntamme ohjaa meidän uniamme ja edesmenneiden rakkaidemme ilmestyminen uniin tuo mieleen hyviä muistoja ja tunteen tärkeästä viestistä. Saamme lohtua ja myös tunnemme yhteyttä pois nukkuneeseen läheiseen.

Surun käsitteleminen on erittäin yksilöllistä. Jotkut haluavat keskustella menetyksestään ja jotkut haluavat olla yksin. Joku ei halua puhua menetyksestään ja yrittää jatkaa elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suru pitää kyllä käsitellä ennemmin tai myöhemmin.

Keväisin terveisin Serena, 246

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Erilaisia opiskelutekniikoita
Serena
9. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kokenut opiskelun joskus tylsäksi ja turhaksi? Jos et millään haluaisi tai jaksaisi tehdä hankalaa tehtävää, sinun kannattaa miettiä miten palkitsisit itsesi tehtävän ollessa valmis. Motivaation puute opintojen suhteen on yllättävän yleinen haaste. Voi olla että et koe...
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
0700-80000
Soita nyt!
23