Aura eli energiakenttä

16. syyskuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Aura eli energiakenttä

Tiedätkö sinä, mikä on aura eli energiakenttä? Kaikkia elollisia olentoja ympäröi nimittäin  heidän oma yksilöllinen auransa. Selvänäköiset ihmiset aistivat useimmiten henkilön auran hänet kohdatessaan.

Auraa voidaan kuvata moniväriseksi harsoksi ihmisen ympärillä tai jopa ovaalin muotoiseksi henkilöä ympäröiväksi kentäksi.

Meillä on myös tuhansia chakroja eli energiakeskuksia, joiden toimintakyky myös vaikuttaa tähän meitä ympäröivään energiakenttään.

Usein auran sanotaan kuvaavan ihmisen persoonallisuutta ja luonteenpiirteitä sekä mielialaa. Sairauksien sanotaan näkyvän aurassa jopa kuukausia tai vuosia ennen niiden ilmaantumista.

Nuorison slangissakin nykyään käytetään sanaa aura sen perusteella, minkälaisen tunnelman ja energian sinun läsnäolosi tuo mukanaan. Hyvistä ja piristävistä teoista saat enemmän aurapisteitä ja pahalla päällä olemisesta ja tiuskimisesta sekä kiroilemisesta sitävastoin aurapisteesi vähenevät.

Syyskuisin terveisin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23