Selvätuntoisuus ja kehon viestit

Huoneeseen astuessa moni vaistoaa heti, onko ilmassa jännitettä vai lämpöä. Selvätuntoisuus tarkoittaa kykyä aistia tietoa tunteiden, kehon tuntemusten ja energian kautta tavallisten aistien ulkopuolelta. Se luetaan yhdeksi niin sanotuista selväaisteista selvänäön, selväkuulon ja selvätietoisuuden rinnalle. Monelle empaattiselle ihmiselle juuri tämä on vahvin tapa aistia näkymätöntä puolta maailmasta. Tuntemukset voivat olla äkillinen kylmyys, vatsan väre tai toisen surun tunteminen omassa kehossa. Aihetta on käsitelty henkisissä perinteissä jo pitkään, ja sitä pidetään kehitettävänä taitona. Suomessakin selväaisteista on kirjoitettu ja keskusteltu monella taholla. Seuraavaksi avautuu, mitä selvätuntoisuus tarkoittaa ja miten se ilmenee.

Mitä selvätuntoisuus on

Kyky aistia maailmaa tavallisten aistien tuolta puolen on kiehtonut ihmisiä kautta aikojen. Selvätuntoisuus tarkoittaa tiedon vastaanottamista tunteiden, kehon tuntemusten ja energian välityksellä. Sana itsessään viittaa selkeään tuntemiseen, samoin kuin selvänäkö viittaa selkeään näkemiseen. Tällaiset kyvyt luetaan ilmiöön paranormaali, jossa tieto saapuu tavanomaisen havainnon ulkopuolelta. Selvätuntoinen ihminen voi aistia toisen tunteet tai paikan tunnelman ikään kuin omassa kehossaan. Tuntemus voi olla painon tunne rinnassa, äkillinen kylmyys tai lämpö ilman näkyvää syytä. Monille tämä on kaikkein luontevin tapa ottaa vastaan hienovaraisia vaikutelmia. Tästä lähtökohdasta avautuu, miten kyky liittyy muihin selväaisteihin.

Osa selväaistien perhettä

Selvätuntoisuutta ei tarkastella yksin, vaan osana laajempaa selväaistien joukkoa. Perinteisesti näitä ovat selvänäkö, selväkuulo, selvätuntoisuus ja selvätietoisuus. Selvänäössä tieto saapuu kuvina, selväkuulossa ääninä ja selvätietoisuudessa suorana sisäisenä tietämisenä. Kaikki nämä kuuluvat laajaan ilmiöön paranormaali, jota on tutkittu ja kuvattu henkisissä perinteissä jo hyvin pitkään. Selvätuntoisuus erottuu joukosta siinä, että tieto koetaan nimenomaan tunteina ja kehon viesteinä. Moni meedio nojaa työssään juuri tähän aistiin kaikkien muiden rinnalla. Eri ihmisillä yksi aisti on usein selvästi toisia vahvempi ja luontevampi. Tämän aistin ilmeneminen tavallisessa arjessa ansaitsee oman tarkastelunsa.

Miten kyky ilmenee

Selvätuntoisuus näyttäytyy usein hyvinkin arkisilta tuntuvina kokemuksina. Ihminen saattaa astua huoneeseen ja aistia välittömästi, onko ilmapiiri kireä vai lämmin. Toisen ihmisen suru tai ilo voi tuntua omassa kehossa ilman ainuttakaan sanaa. Joskus keho reagoi äkillisellä väristyksellä, kylmyydellä tai oudolla painon tunteella. Tällaiset vaikutelmat tulevat yleensä hyvin nopeasti ja katoavat usein yhtä äkkiä. Monelle nämä tuntemukset ovat olleet tuttuja jo varhaisesta lapsuudesta, vaikkei niille ole osattu antaa mitään nimeä. Usein vasta paljon myöhemmin ihminen tunnistaa ilmiön omaksi henkilökohtaiseksi herkkyydekseen. Tämä herkkyys kytkeytyy läheisesti empaattisuuteen, jota on hyvä tarkastella vähän erikseen.

Yhteys empaattisuuteen

Selvätuntoisuus liitetään hyvin usein vahvaan empaattisuuteen ja herkkyyteen. Empaattinen ihminen aistii muiden tunteita poikkeuksellisen voimakkaasti ja imee niitä helposti itseensä. Monelle empaatille juuri tunteva aisti on kaikkein vahvin tapa havaita näkymätöntä puolta. Tällainen herkkyys voi olla suuri voimavara, mutta myös yllättävän kuormittava taakka. Toisten tunteiden jatkuva aistiminen saattaa väsyttää, ellei opi suojaamaan itseään siltä. Moni herkkä ihminen ei aluksi tunnista kykyään, vaan pitää itseään vain liian tunteellisena. Vasta ymmärrys ilmiöstä auttaa kääntämään herkkyyden todelliseksi vahvuudeksi. Tästä syystä monet haluavat oppia kehittämään ja hallitsemaan tätä aistia tietoisesti.

Aistin kehittäminen

Selvätuntoisuutta pidetään taitona, jota voi vahvistaa kärsivällisellä harjoituksella. Tärkeä lähtökohta on oppia pysähtymään ja kuuntelemaan oman kehon hienovaraisia viestejä rauhassa. Meditaatio ja hiljentyminen auttavat erottamaan pieniä tuntemuksia arjen hälyn keskeltä. Monet pitävät muistikirjaa, johon kirjaavat aistimuksiaan ja tarkistavat niitä jälkikäteen. Näin oppii vähitellen tunnistamaan, milloin oma vaikutelma osui lopulta oikeaan. Yhtä tärkeää on opetella suojaamaan itsensä, jottei muiden tunteiden tulva käy liian raskaaksi. Maadoittuminen ja tietoinen rajaaminen ovat tässä aivan keskeisiä keinoja. Aistin kanssa eläminen vaatii myös tervettä kriittisyyttä, mistä on hyvä puhua vielä erikseen.

Tervettä harkintaa mukaan

Selvätuntoisuuteen kannattaa suhtautua sekä avoimesti että riittävän maltillisesti. Kehon tuntemuksilla on hyvin usein aivan tavallisia syitä, kuten väsymys, nälkä tai pitkittynyt stressi. Siksi jokaista väristystä ei kannata tulkita heti joksikin henkiseksi viestiksi. Terve harkinta auttaa erottamaan, milloin kyse on aidosta vaikutelmasta ja milloin vain tavallisesta olosta. Aistia ei myöskään ole syytä pitää jatkuvasti auki, sillä se kuluttaa turhaan omia voimia. Moni kokenut korostaa, ettei kenenkään yksityisyyttä sovi tunkeilla tällä herkkyydellä. Tasapainoinen suhde omaan herkkyyteen tekee siitä aidosti kantavan voimavaran. Näistä aineksista on hyvä koota yhteen, mitä selvätuntoisuus oikein on.

Herkkyyden lahja

Selvätuntoisuus on kyky ottaa vastaan tietoa tunteiden, kehon tuntemusten ja energian kautta tavallisten aistien tuolta puolen. Se kuuluu selväaistien joukkoon selvänäön, selväkuulon ja selvätietoisuuden rinnalle, ja kytkeytyy läheisesti empaattisuuteen. Aistia voi vahvistaa pysähtymällä, meditoimalla ja opettelemalla suojaamaan itseään liialliselta kuormalta. Jos aihe kiinnostaa syvemmin, kannattaa tutustua vaikka suomeksi ilmestyneeseen selväaisteja käsittelevään kirjallisuuteen tai henkisen kehityksen kursseihin. Joskus omat aistimukset ja niiden merkitys jäävät kuitenkin askarruttamaan mieltä pidemmäksi aikaa. Silloin moni kokee helpottavaksi puhua niistä rauhassa, ja tähän vastaa esimerkiksi puhelimitse saatava keskustelu meedion kanssa, joka kuuntelee ja auttaa jäsentämään kokemuksia. Olipa kyse herkkyyden ymmärtämisestä tai oman polun etsinnästä, lempeä mieli vie pisimmälle.