Taikuudenharjoittaminen läpi aikojen

Loitsujen lausuminen ja rituaalien toistaminen ovat kulkeneet ihmiskunnan mukana jo esihistoriasta saakka. Taikuudenharjoittaminen tarkoittaa pyrkimystä vaikuttaa maailmaan keinoilla, jotka ylittävät arkisen ymmärryksen rajat. Perinteisesti se on jaettu valkoiseen ja mustaan magiaan sen mukaan, tavoitellaanko hyvää vai vahinkoa. Taikuuteen on liitetty erityisiä esineitä, sanoja ja paikkoja, joiden uskottiin kantavan omaa voimaansa. Pohjolassa kylänoita saattoi parantaa sairaita tai kääntää naapurin onnen, ja samalla maagikkoja myös pelättiin. Lännessä kehittyi vuosisatojen mittaan oma oppinut perinteensä, joka ammensi vanhoista filosofeista ja salaseuroista. Seuraavaksi avautuu, mistä tämä monisärmäinen ilmiö kumpuaa ja millaisia muotoja se on saanut.

Mistä taikuus juontuu

Halu vaikuttaa kohtaloon ja luonnon voimiin on yhtä vanha kuin ihminen itse. Jo kivikauden metsästäjät jättivät jälkeensä merkkejä rituaaleista, joilla pyrittiin varmistamaan saalis ja suojelu. Taikuus on perinteisesti tarkoittanut taikojen käyttöä luonnon ja kohtalon hallitsemiseksi rituaalien, esineiden ja loitsujen avulla. Tavoitteet olivat usein hyvin maallisia, kuten sairauden parantaminen tai tiedon saaminen tulevasta. Tämä pitkä jatkumo liittyy laajempaan kokonaisuuteen noituus, johon on aina kuulunut myös suojautuminen vihamielistä taikuutta vastaan. Eri kulttuureissa magia jaettiin tavoitteensa mukaan hyvää tekevään ja vahingoittavaan. Raja taikuuden, uskonnon ja varhaisen tieteen välillä oli kauan häilyvä. Tästä laajasta pohjasta kasvoi monia hyvin erilaisia perinteitä.

Pohjolan oma perinne

Suomessa ja muualla Pohjolassa magialla on ollut erityisen vahva ja sitkeä asema. Viikingit harjoittivat omaa taikuuttaan, ja kylänoita oli pitkään tärkeä osa maaseudun yhteisöä. Parantaja saattoi karkottaa taudin käskysanoin, ja loitsuilla pyrittiin turvaamaan sato ja karja. Tällainen kansanomainen noituus ei ollut vain pahaa, vaan usein hyväksyttyä ja tarpeellista arjen apua. Suomalais-karjalainen loitsuperinne on poikkeuksellisen rikas, ja sitä on tallennettu runsaasti talteen. Mielenkiintoista on, että Itä-Suomessa taikuudesta syytettiin useimmin miehiä toisin kuin muualla. Tutkija Karolina Kouvola on koonnut tätä pohjoista perinnettä kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Aivan toisenlainen perinne kehittyi samaan aikaan oppineiden parissa Euroopassa.

Oppineiden salainen tieto

Kansanomaisen taikuuden rinnalla eli oppinut esoteerinen perinne, joka vaali salaista tietoa. Sen juuret ulottuvat hellenismin ajan hermeettisiin kirjoituksiin ja juutalaiseen kabbalaan. Sana esoteerinen tulee kreikasta ja viittaa tietoon, joka avautuu vain vihityille sisäpiirissä. Renessanssin aikana antiikin tekstit löydettiin uudelleen, ja kiinnostus magiaan voimistui oppineiden parissa. Perinteisesti okkultismiin luettiin kuuluvaksi neljä taitoa, jotka olivat astrologia, numerologia, alkemia ja magia. Ranskalainen Eliphas Lévi kokosi 1800-luvulla näitä oppeja yhteen ja vaikutti suuresti myöhempään ajatteluun. Tämä perinne erosi selvästi kylänoidan käytännöstä, sillä se korosti yksilön sisäistä muutosta. Pian nämä virtaukset alkoivat järjestäytyä omiksi yhteisöikseen.

Salaseurat ja rituaalimagia

Eurooppalainen okkultismi sai järjestäytyneen muotonsa 1800-luvun lopulla. Lontoossa perustettiin vuonna 1888 Kultaisen aamuruskon hermeettinen veljeskunta, joka keskittyi rituaalimagiaan. Tämä salaseura yhdisti kabbalaa, astrologiaa, tarotia ja alkemiaa kokonaiseksi henkisen kehityksen järjestelmäksi. Jäsenistöön kuului tunnettuja nimiä, kuten irlantilainen runoilija William Butler Yeats. Veljeskunnan tunnetuin ja kiistellyin hahmo oli Aleister Crowley, joka perusti myöhemmin oman suuntauksensa. Vaikka liike jäi lyhytikäiseksi, sen vaikutus myöhempään magiaan oli suuri. Sen rituaalit ja symbolit elävät yhä monessa nykyajan perinteessä. Näistä juurista kasvoi myös aivan uudenlainen henkinen liike.

Moderni noituus ja wicca

Vanhat opit eivät jääneet menneisyyteen, vaan ne saivat uuden muodon viime vuosisadalla. Englannissa nousi 1950-luvulla julkisuuteen wicca, jota pidetään nykyaikaisena pakanallisena uskontona. Sen kehittäjänä tunnetaan Gerald Gardner, joka ammensi sekä vanhoista perinteistä että salaseurojen rituaaleista. Wiccaan liittyy luonnon kiertokulun juhliminen ja usein kahtia jaettu jumaluus. Doreen Valiente muokkasi liikkeen rituaaleja ja tekstejä runollisempaan suuntaan. Tästä kasvoi monimuotoinen henkisyyden kenttä, joka jatkaa kasvuaan yhä tänä päivänä. Monille moderni taikuus on ennen kaikkea oman sisäisen voiman ja luontoyhteyden vahvistamista. Tällainen kiinnostus näkyy vahvasti myös nykyhetkessä.

Taikuus nykypäivän maailmassa

Kiinnostus taikuuteen ei ole kadonnut, vaan se elää voimakkaana uusissa muodoissa. Sosiaalinen media on tuonut esiin nuoria, jotka kutsuvat itseään noidiksi ja jakavat rituaalejaan verkossa. Tarotkortit, kuukalenterit ja kristallit ovat löytäneet tiensä monen arkeen henkisen hyvinvoinnin välineinä. Tällaista vaihtoehtoista henkisyyttä yhdistetään usein laajempaan new age -ajatteluun. Monelle kyse ei ole yliluonnollisen hallinnasta vaan tavasta jäsentää omaa elämää ja tunteita. Tutkijat puhuvat lumotun maailman paluusta vastapainona arjen suorituskeskeisyydelle. Vanhat symbolit saavat näin jatkuvasti uusia merkityksiä. Näistä aineksista on hyvä koota yhteen, mitä taikuudenharjoittaminen oikein on.

Taikuuden pitkä kaari

Taikuudenharjoittaminen on kulkenut ihmisen mukana kivikauden rituaaleista aina sosiaalisen median noitiin saakka. Matkan varrelle mahtuu sekä pohjoinen kylänoidan loitsuperinne että oppineiden salainen esoteerinen tieto. Valkoisen ja mustan magian erottelu, salaseurat ja moderni wicca kertovat kukin omasta ajastaan ja maailmankuvastaan. Jos aihe kiinnostaa syvemmin, kannattaa tutustua vaikka Karolina Kouvolan teokseen pohjoisen magiasta, joka avaa suomalaista perinnettä tutkitusti. Joskus vanhat symbolit ja kysymykset oman elämän suunnasta jäävät askarruttamaan mieltä pidemmäksi aikaa. Silloin moni kokee helpottavaksi puhua niistä rauhassa jonkun kanssa, ja tähän vastaa esimerkiksi puhelimitse käytävä keskustelu kokeneen ennustajan kanssa, joka kuuntelee ja auttaa jäsentämään ajatuksia. Olipa kyse historian kiehtovuudesta tai oman polun etsinnästä, utelias ja avoin mieli vie pisimmälle.