Aleksandrialainen wicca tutuksi

Kynttilöiden valossa piiriin asettuminen ja vanhojen sanojen lausuminen kuuluvat tämän perinteen ytimeen. Aleksandrialainen wicca on yksi tunnetuimmista nykyaikaisen noituuden suuntauksista. Sen perusti englantilainen Alex Sanders 1960-luvulla, ja se ammentaa sekä vanhemmasta wiccasta että seremoniamagiasta. Perinteeseen kuuluu kolmiportainen vihkimysjärjestelmä ja tiivis ryhmä, jota kutsutaan coveniksi. Jäsenet kokoavat omaa varjojen kirjaansa, johon kertyy rituaaleja, loitsuja ja henkilökohtaisia muistiinpanoja. Luonnon kiertokulun juhlat ja kahtia jaettu jumaluus ovat keskeinen osa harjoitusta. Suomessakin suuntaus on kiinnostanut uuspakanuudesta innostuneita jo vuosikymmenten ajan. Seuraavaksi avautuu, mistä tämä perinne kumpuaa ja millaisista aineksista se rakentuu.

Suuntauksen synty

Brittein saarilla heräsi viime vuosisadan puolivälissä uusi kiinnostus vanhaa noituutta kohtaan. Gerald Gardner oli tehnyt wiccan tunnetuksi 1950-luvulla, ja pian sen ympärille syntyi useita suuntauksia. Yksi niistä sai alkunsa englantilaisesta Alex Sandersista, joka toimi nuorena meediona ja perehtyi seremoniamagiaan. Hänet vihittiin gardnerilaiseen wiccaan, minkä jälkeen hän perusti oman piirinsä ja perinteensä. Tämä suuntaus liittyy laajempaan ilmiöön noituus, jota on viime vuosikymmeninä elvytetty monin eri tavoin. Sanders tunnettiin näkyvänä julkisuuden hahmona, ja kannattajansa kutsuivat häntä noitien kuninkaaksi. Hänen vaimonsa Maxine Sanders kehitti perinnettä yhdessä hänen kanssaan. Tästä lähtökohdasta suuntaus levisi nopeasti myös Britannian ulkopuolelle.

Erot vanhempaan perinteeseen

Vaikka uusi suuntaus nojasi vahvasti gardnerilaiseen pohjaan, se sai myös omat piirteensä. Erona vanhempaan perinteeseen Sanders toi mukaan enemmän seremoniamagian aineksia, kuten kabbalaa ja rituaalimagiaa. Tällainen yhdistäminen rikastutti laajemminkin sitä, miten noituus nykymuodossaan ymmärretään. Suuntaus säilytti kuitenkin paljon yhteistä juurtensa kanssa, eivätkä erot ole valtavia. Yhdessä gardnerilaisen wiccan kanssa se luetaan brittiläiseen perinteiseen noituuteen. Tämä erottaa sen monista vapaammista ja uudemmista wiccan muodoista. Aleksandrialainen suuntaus levisi laajalle ja sai oppilaita, kuten kirjailijapariskunta Janet ja Stewart Farrar. Perinteen ydin avautuu parhaiten sen omien käytäntöjen kautta.

Varjojen kirja

Keskeinen osa tätä perinnettä on niin sanottu varjojen kirja. Kyseessä on käsin koottu kokoelma rituaaleja, loitsuja ja perinteen kannalta tärkeitä tekstejä. Perinteisesti uusi jäsen kopioi koko kirjan käsin omalta opettajaltaan osana oppimistaan. Näin tieto on kulkenut sukupolvelta toiselle ennen kaikkea suullisena ja kirjoitettuna perintönä. Mitään yhtä ainoaa oikeaa kirjaa ei ole olemassa, vaan jokainen ryhmä vaalii omaa versiotaan siitä. Kirjaan voi kertyä myös henkilökohtaisia kasveihin, kiviin, väreihin ja symboleihin liittyviä tietoja. Tällainen oma kirja kasvaa ja muuttuu vähitellen harjoittajan oman matkan myötä. Kirjan rinnalla yhtä tärkeä on ryhmä, jossa perinnettä eletään yhdessä todeksi.

Coven ja sen rakenne

Perinteen sydän on coven, eli yhdessä toimiva noitapiiri. Tällainen ryhmä koostuu yleensä muutamasta kymmenestä jäsenestä, jotka kokoontuvat yhteisiin juhliin ja rituaaleihin. Coven on usein suljettu ja valikoiva, ja siinä tavoitellaan täydellisen rakkauden ja luottamuksen ilmapiiriä. Ryhmän johdossa on perinteisesti ylipapitar, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ylipapin kanssa. Tämä naisen johtava asema erottaa wiccan monista vanhemmista valtauskonnoista. Piiri tarjoaa puitteet rituaaleille, yhteiselle oppimiselle ja tiiviille yhteisölle. Coven voi pitää yhteyttä myös kirjeitse, jos jäsenet sattuvat asumaan kaukana toisistaan. Ryhmään ja itse perinteeseen liitytään aina erityisen vihkimyksen kautta.

Vihkimyksen asteet

Tähän perinteeseen kuuluu olennaisena osana kolmiportainen vihkimysjärjestelmä. Ensimmäinen aste merkitsee liittymistä perinteeseen ja sen varsinaiseksi jäseneksi tulemista. Toinen aste tuo mukanaan lisää vastuuta ja syvempää perehtymistä rituaaleihin ja oppeihin. Kolmas ja korkein aste antaa oikeuden perustaa oma piiri ja toimia sen johtajana. Vihkimykset eivät ole pelkkiä muodollisuuksia, vaan ne liittyvät henkiseen kasvuun ja mysteerien kohtaamiseen. Jokainen aste merkitsee aina uutta vaihetta harjoittajan henkilökohtaisella matkalla. Tällainen järjestelmä erottaa perinteisen wiccan monista vapaammista nykymuodoista. Näiden käytäntöjen taustalla vaikuttaa myös perinteen oma rikas maailmankuva.

Juhlat ja jumaluus

Perinteen elämä rytmittyy luonnon kiertokulun ja sen vuotuisten juhlien mukaan. Vuoden kahdeksan juhlaa seuraavat auringon kiertoa ja vuodenaikojen vaihtelua. Näitä juhlitaan yhdessä ryhmän kesken, ja ne sitovat harjoittajat osaksi luonnon laajaa rytmiä. Jumaluus hahmotetaan tavallisesti kahtia jakautuneena jumalattareen ja jumalaan. Jumalatar on usein erityisen keskeinen, mikä korostaa naisellisen voiman merkitystä koko tässä perinteessä. Rituaaleissa kutsutaan paikalle elementtejä ja luodaan pyhä kehä toiminnan ympärille. Tällainen maailmankuva yhdistää ihmisen hyvin tiiviisti osaksi ympäröivää luontoa. Näistä aineksista on hyvä koota yhteen, mitä aleksandrialainen wicca oikein on perimmiltään.

Perinteen elävä jatkumo

Aleksandrialainen wicca on yksi nykynoituuden tunnetuimmista suuntauksista, ja sen perusti Alex Sanders 1960-luvulla. Se yhdistää vanhemman wiccan, seremoniamagian ja luonnon kiertokulun juhlinnan omaksi rikkaaksi kokonaisuudekseen. Varjojen kirja, coven ja kolmiportainen vihkimys muodostavat sen elävän rungon yhä tänäkin päivänä. Jos aihe kiinnostaa syvemmin, kannattaa tutustua vaikka suomeksi ilmestyneeseen wiccaa käsittelevään tietokirjaan tai uuspakanuutta tutkivien yhdistysten aineistoihin. Joskus henkiset kysymykset ja oman polun pohdinta jäävät kuitenkin askarruttamaan mieltä pidemmäksi aikaa. Silloin moni kokee helpottavaksi puhua niistä rauhassa, ja tähän vastaa esimerkiksi puhelimitse käytävä luottamuksellinen keskustelu meedion kanssa, joka kuuntelee ja auttaa jäsentämään ajatuksia. Olipa kyse perinteen kiehtovuudesta tai oman tien etsinnästä, avoin ja kunnioittava mieli vie pisimmälle.