Anima ja animus eli sielun kaksi kasvoa

Sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung huomasi, että ihmisen mielessä elää hahmo, joka on kuin sisäinen vastapuoli. Miehellä se näyttäytyy naisena ja naisella miehenä. Jung antoi hahmoille latinankieliset nimet. Pian käsitepari anima ja animus levisi psykologiasta myös henkisiin perinteisiin. Hahmot tulevat vastaan unissa, saduissa ja vanhoissa myyteissä. Ne vaikuttavat myös siihen, kehen ihastumme ja miksi sama tunne toistuu suhteesta toiseen. Jungin mukaan sisäinen kuva ei pysy samanlaisena koko elämää, vaan se kypsyy vaihe vaiheelta. Kun sen oppii tunnistamaan, omat tunnereaktiot alkavat näyttää ymmärrettävämmiltä. Moni huomaa samalla, että unien oudot vieraat kantavat viestejä, jotka koskevat juuri omaa elämää. Ajatus on yli sata vuotta vanha, mutta se puhuttelee yhä.

Jungin sielunkuvien synty

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Carl Gustav Jung kävi läpi ankaraa sisäistä myllerrystä. Hän alkoi kuulla mielessään naisen äänen, joka kommentoi hänen ajatuksiaan ja väitti vastaan. Kokemus jäi mieleen, ja vuosien työn tuloksena syntyi teoria sielun vastakkaisesta puolesta. Jung lainasi nimet latinasta, jossa anima tarkoittaa sielua ja animus henkeä tai mieltä. Hänen mukaansa jokainen kantaa tiedostamattomassaan vastakkaisen sukupuolen kuvaa. Kuva on osin perittyä ja osin omien kokemusten muovaamaa. Ajatus ei jäänyt pelkän psykologian piiriin. Myös länsimainen esoterismi otti sielukuvat omakseen, koska ne muistuttivat vanhoja oppeja ihmisen kaksinaisesta luonnosta. Miehen sisäinen nainen oli Jungille se hahmo, josta kaikki lähti liikkeelle.

Miehen sisäisen naisen vaiheet

Miehen mielessä anima ei pysy samanlaisena, vaan sen kasvot muuttuvat elämän mukana. Jungin oppilas Marie-Louise von Franz kuvasi neljä vaihetta, jotka saivat nimensä tunnetuista naishahmoista. Ensimmäinen on Eeva, joka edustaa hoivaa, äitiä ja ruumiillista vetoa. Toinen on Troijan Helena, romanttisen ja esteettisen kauneuden ruumiillistuma. Kolmannessa vaiheessa kuva saa Neitsyt Marian piirteet, ja rakkaus muuttuu hengelliseksi omistautumiseksi. Neljäs on Sofia, viisauden hahmo, joka ohjaa miestä kohti syvempää ymmärrystä. Sofia tunnetaan jo antiikin gnostilaisista kirjoituksista, ja juuri tätä vaihetta korostaa usein esoterismi. Naisen mielessä kulkeva miehen kuva kehittyy omaa, yhtä monivaiheista polkuaan.

Animus naisen mielessä

Naisen sisällä elävä animus noudattaa samanlaista kaarta, vaikka sen vaiheet painottuvat toisin. Alussa hahmo näyttäytyy pelkkänä fyysisenä voimana, esimerkiksi urheilijana tai karskina seikkailijana. Seuraavaksi siihen liittyy tahto ja kyky toimia, ja kuva saa aloitteellisen miehen piirteet. Kolmannessa vaiheessa animus puhuu sanoin. Se voi ilmestyä opettajana, tutkijana tai saarnaajana, jonka ajatuksia kuunnellaan. Korkeimmillaan hahmo johdattaa kohti merkitystä ja henkistä oivallusta. Jung huomautti, että kehittymätön animus voi kuulostaa ankaralta sisäiseltä tuomarilta. Se jakaa ehdottomia mielipiteitä ja vähättelee omaa ääntä. Kypsä animus taas antaa rohkeutta ja selkeyttä. Molemmat hahmot kertovat itsestään kaikkein selvimmin unissa.

Sielukuvat unissa ja saduissa

Unissa sisäinen vastapuoli tulee usein vastaan tuntemattomana hahmona. Se voi olla vieras nainen, joka johdattaa unennäkijän pimeään taloon, tai mies, joka seisoo hiljaa oven takana. Jungilaisessa unityössä tällaiset hahmot nähdään viesteinä tiedostamattomasta. Niiden ulkonäkö ja käytös kertovat, missä vaiheessa sisäinen kuva juuri nyt on. Saduissa sama kuvio toistuu prinsessoina, metsän neitoina ja ritareina, jotka pelastavat tai eksyttävät. Suomalainen lukija löytää esimerkin Kalevalasta. Väinämöinen tavoittelee nuorta Ainoa, mutta tyttö katoaa veteen ja palaa vain kalana, jota vanha laulaja ei osaa pitää. Moni jungilainen tulkitsija näkee kertomuksessa sielukuvan, joka pakenee, kun sitä yritetään omistaa. Arjessa sama hahmo heijastuu kaikkein voimakkaimmin ihastumisen hetkellä.

Ihastuminen ja heijastus

Ihastumisen hetkellä ihminen näkee toisessa usein enemmän kuin tämä todellisuudessa on. Jungin mukaan kyse on heijastuksesta. Sisäinen kuva siirtyy hetkeksi ulkopuoliseen ihmiseen, joka sattuu muistuttamaan sitä. Siksi rakastuminen ensisilmäyksellä tuntuu niin varmalta ja samalla niin oudolta. Ongelmat alkavat, kun kumppani ei enää vastaa kuvaa. Pettymys voi tuntua kohtuuttomalta, vaikka toinen ei ole tehnyt mitään väärää. Sama kuvio voi toistua suhteesta toiseen, kunnes ihminen huomaa etsivänsä aina samaa hahmoa. Kun heijastuksen tunnistaa, kumppanin voi vähitellen nähdä omana itsenään. Silloin rakkaus perustuu todelliseen ihmiseen eikä mielen luomaan kuvaan. Jungille tämä oli tärkeä osa laajempaa kasvua, jolle hän antoi oman nimen.

Yksilöityminen ja nykytulkinnat

Yksilöitymiseksi Jung kutsui elinikäistä prosessia, jossa ihminen tulee vähitellen kokonaiseksi. Matka alkaa usein varjon kohtaamisesta, eli niiden piirteiden hyväksymisestä, joita ei halua nähdä itsessään. Sen jälkeen vuorossa on sisäinen vastapuoli, joka toimii siltana kohti syvintä minuutta. Jungin omat kuvaukset heijastavat kuitenkin 1900-luvun alun käsityksiä miehistä ja naisista. Siksi monet myöhemmät tulkitsijat ajattelevat, että anima ja animus elävät jokaisessa ihmisessä sukupuolesta riippumatta. Tällöin anima voi edustaa tunnetta ja vastaanottavuutta, animus taas suuntaa ja päättäväisyyttä. Muutos on tehnyt ajatuksesta joustavamman. Samalla sen ydin on säilynyt ennallaan, sillä kyse on yhä sisäisen tasapainon etsimisestä.

Sielukuvien kanssa eläminen

Sisäinen vastapuoli on Jungin ajattelussa elävä hahmo, joka kypsyy ja muuttaa muotoaan koko elämän ajan. Sen tunnistaminen alkaa yksinkertaisesti unipäiväkirjasta. Kun aamulla kirjaa ylös unien vieraat naiset ja miehet, toistuvat piirteet alkavat erottua. Jungin muistelmat “Muistoja, unia, ajatuksia” kertovat, miten hän itse kohtasi sielunsa äänen. Syvemmälle haluava voi hakeutua jungilaisen unityön ryhmään tai analyyttiseen psykoterapiaan perehtyneen terapeutin luo. Joskus omia unikuvia on helpompi ymmärtää, kun niistä kertoo toiselle ääneen. Moni kokee, että meedion apu puhelimessa avaa näkökulman, jota yksin ei tavoita. Puhelimessa ääni korostuu, ja unista uskaltaa kertoa avoimemmin kuin kasvokkain. Herkkä kuulija voi tunnistaa unen hahmossa viestin, joka liittyy rakkauteen tai elämänsuuntaan. Sielukuvien kanssa eläminen on kärsivällistä kuuntelemista.