Kristalliennustaminen ja pallon näyt

Katsominen kirkkaaseen pintaan kuuluu vanhimpiin tapoihin etsiä vastauksia. Kristalliennustaminen tarkoittaa näkyjen hakemista pallosta, peilistä tai vesiastiasta. Vanhimmissa lähteissä välineenä oli berylli tai vuorikristalli, ja lasipallot yleistyivät vasta myöhemmin. Kuuluisin käyttäjä oli kuningattaren neuvonantaja, jonka istunnoista syntyi valtava käsikirjoitusaineisto. Tutkijat kiinnostuivat ilmiöstä 1800-luvun lopulla ja järjestivät siitä kokeita. Meillä samaa tehtävää hoitivat peili ja kaivon vesi jouluyön aikaan. Näkyjen synty selittyy näköaistin toiminnalla piirteettömässä kentässä. Väline vaihtui aikojen kuluessa kivestä lasiin. Kokemus on silti aito, ja siksi tapa on säilynyt vuosisatojen ajan.

Pallo, hämärä ja katse

Istunto alkoi valon säätämisestä. Huone pimennettiin, ja ainoa kynttilä asetettiin niin, ettei liekki heijastunut suoraan pintaan. Pallo laskettiin tummalle liinalle silmien tasolle noin puolen metrin päähän. Katsoja hengitti rauhassa ja antoi katseen pehmentyä, jolloin pinta alkoi näyttää sumuiselta. Ensin näkyi vain harmaata liikettä, ja vasta sen jälkeen erottui hahmoja. Kukaan ei tahtonut ennustaa kiireessä, koska näyn muodostuminen vei aikaa. Muut läsnäolijat pysyivät hiljaa taustalla. Näkyjä kuvattiin ääneen sitä mukaa kuin ne ilmestyivät. Istunto kesti harvoin puolta tuntia pidempään. Väline itsessään ei ollut aivan mikä tahansa lasikappale.

Berylli ja vuorikristalli

Materiaali ratkaisi välineen arvostuksen. Vanhimmissa lähteissä puhutaan beryllistä, joka on kirkas ja vihertävä kivi. Englannissa katsomiseen käytettyä kappaletta sanottiin pitkään juuri tällä nimellä. Toinen suosittu aine oli vuorikristalli eli kirkas kvartsi, jota löytyi vuoristoista. Läpinäkyvästä kivestä oli helppo ennustaa monenlaisia asioita, koska pinnan alla näkyi aina jotakin. Kivi kiillotettiin pyöreäksi käsityönä, ja hionta vei useita päiviä. Mustasta obsidiaanista tehtiin peilejä, joissa katsoja näki oman hämärän kuvansa. Vesi maljassa kelpasi vähävaraiselle, ja sitä käytettiin kaikkialla Euroopassa. Lasipallot yleistyivät vasta teollisen valmistuksen myötä. Kuuluisin käyttäjä eli 1500-luvun Englannissa.

Deen ja Kelleyn istunnot

Englannin kuningattaren neuvonantaja John Dee oli aikansa oppineimpia miehiä. Hän tunsi matematiikkaa, tähtitiedettä ja navigointia, ja hänen kirjastonsa oli maan laajin. Rinnalle tuli Edward Kelley, joka toimi varsinaisena katsojana istunnoissa. Dee kirjasi muistiin kaiken, mitä Kelley kertoi näkevänsä kristallissa. Istunnoista syntyi vuosien mittaan valtava käsikirjoitusaineisto. Näyissä esiintyi hahmoja, jotka opettivat oman kielensä ja aakkostonsa. Matkat veivät miehet Keski-Eurooppaan asti. Aikalaiset suhtautuivat työhön ristiriitaisesti, ja maine kärsi loppuvuosina. Aineisto on säilynyt, ja sitä tutkitaan yhä tieteen historian kannalta. Kolmesataa vuotta myöhemmin menetelmää lähestyttiin aivan toisella tavalla.

Tutkijat kokeilivat itse

Tiedemiehet kiinnostuivat katsomisesta 1800-luvun lopulla. Psyykkisiä ilmiöitä tutkiva seura keräsi kertomuksia ja järjesti järjestelmällisiä kokeita. Koehenkilöitä pyydettiin katsomaan palloa ja kuvaamaan kaikki, mitä he näkivät. Tulokset olivat kiinnostavia, sillä moni näki eläviä kuvia ilman minkäänlaista uskoa asiaan. Osa näyistä osoittautui muistoiksi, jotka olivat unohtuneet tietoisesta mielestä. Kokeiden pohjalta pääteltiin, että katsominen tuo esiin oman mielen sisältöä. Havainnot julkaistiin seuran omissa julkaisuissa. Selitys ei tyydyttänyt kaikkia, mutta se siirsi keskustelun psykologian puolelle. Menetelmä säilyi silti suosittuna huvina ja esityksenä. Meillä samaa tarkoitusta palveli aivan toisenlainen pinta.

Peili ja kaivo jouluyönä

Jouluyönä katsottiin kaivoon, saaviin tai peiliin. Nuori nainen asettui kynttilä kädessä peilin eteen ja odotti näkevänsä tulevan puolisonsa kasvot. Katsomisen piti tapahtua yksin ja hiljaisuudessa, ja peili asetettiin usein kahden kynttilän väliin. Toisessa muodossa katsottiin sulan veden pintaan avannosta tai kaivosta. Tietäjä käytti vesiastiaa myös kadonneen tavaran etsimiseen. Kansanperinteen kokoelmissa nämä tavat toistuvat kaikkialta maasta. Ohjeissa varoitettiin katsomasta liian pitkään. Peiliin liittyi lisäksi pelkoja, koska sen uskottiin näyttävän muutakin kuin toivottua. Kristallipalloa ei meillä juuri käytetty, koska väline oli harvinainen. Nykyinen tieto selittää näyt melko yksinkertaisesti.

Silmän oma osuus

Näköaisti käyttäytyy erikoisesti tasaisessa ja piirteettömässä kentässä. Kun katse pysyy paikallaan, reunat alkavat haipua ja näkökenttä muuttuu sumuiseksi. Ilmiö tunnetaan hyvin, ja sen voi toistaa itse hämärässä huoneessa. Aivot täydentävät puuttuvan tiedon, ja tuloksena syntyy liikettä ja hahmoja. Sama ilmiö tunnetaan lumisateessa ja sumussa, joissa katse ei löydä kiinnekohtaa. Hämärä valo, rauhallinen hengitys ja odotus vievät mielen unen ja valveen rajalle. Tässä tilassa mieleen nousee kuvia samalla tavalla kuin nukahtamisen hetkellä. Kysymys ohjaa sisältöä, joten näky liittyy usein juuri siihen, mitä on mietitty. Selitys tekee kokemuksesta ymmärrettävän mutta ei tylsää. Palloa voi katsoa tänäänkin ilman suuria valmisteluja.

Kokeilu ja kirjallisuus

Kristalliennustaminen on vanha ennustustapa, jossa tulevaa katsotaan kristallipallosta ja heijastuksista. Menetelmää kutsutaan myös krystallomantiaksi, jonka nimi viittaa ennustamiseen. Perinteen mukaan pallon heijastuksista etsitään kuvia, joiden uskotaan kertovan tulevasta. Menetelmää ovat käyttäneet muun muassa druidit ja Nostradamus. Nykyään moni etsii tulevaisuuden kysymyksiin apua psyykkiseltä neuvonantajalta, jonka tavoittaa puhelimen kautta, kun taas kristallipallo edustaa vanhempaa tapaa hakea vastauksia. Kristalliennustaminen on joka tapauksessa kiehtova osa ennustamisen ja taikauskon rikasta historiaa. Olipa kyse aiheen kiehtovuudesta tai laajemmasta kiinnostuksesta ennustamiseen, avoin ja utelias mieli vie pisimmälle.