Selvänäköisyys ja sielun silmä

Silmät kiinni nouseva kuva tai värin välähdys voi tuntua selittämättömältä mutta selkeältä. Selvänäköisyys tarkoittaa väitettyä kykyä saada tietoa esineistä, ihmisistä tai tapahtumista ilman tavallisia aisteja. Nimi tulee ranskan sanoista clair ja voyance, jotka tarkoittavat selvää näkemistä. Se luetaan yhdeksi selväaisteista selväkuulon, selvätuntoisuuden ja selvätietoisuuden rinnalle. Kykyä on kuvattu henkisissä perinteissä jo pitkään, ja siihen liitetään usein aura ja niin sanottu kolmas silmä. Selvänäkijät kertovat näkevänsä kuvia, värejä ja symboleja mielensä silmin. Suomessakin selvänäköä on tutkittu yliopistotasolla ja siitä on keskusteltu monella taholla. Seuraavaksi avautuu, mitä selvänäköisyys tarkoittaa ja mistä se kumpuaa.

Käsitteen ydin

Ajatus näkemisestä tavallisen katseen tuolta puolen on kiehtonut ihmisiä kautta historian. Selvänäköisyys tarkoittaa väitettyä kykyä saada tietoa käyttämättä tunnettuja aisteja tai loogista päättelyä. Sana juontuu ranskasta, jossa clair merkitsee selvää ja voyance näkemistä. Tällainen kyky luetaan ilmiöön paranormaali, jossa tieto saapuu tavanomaisen havainnon ulkopuolelta. Selvänäkijä kertoo näkevänsä kuvia, värejä, symboleja tai kokonaisia näkymiä mielensä silmin. Nämä voivat liittyä menneeseen, nykyhetkeen tai tulevaan. Muodollisesti selvänäkö on yksi selväaistimisen muoto, jossa havainto tapahtuu nimenomaan visuaalisesti. Tästä lähtökohdasta avautuu, miten kykyä on kuvattu historian saatossa.

Pitkä henkinen perinne

Selvänäköä ei keksitty eilen, vaan sitä on kuvattu eri kulttuureissa jo kauan. Antiikin oraakkelit ja kansanperinteen tietäjät kertoivat näkevänsä asioita, jotka muilta jäivät piiloon. Erityisen paljon ilmiötä käsiteltiin 1800-luvun lopun teosofiassa ja henkisissä liikkeissä. Tällainen pohdinta kuuluu laajempaan ilmiöön paranormaali, jota on kuvattu ja eritelty henkisissä perinteissä pitkään. Teosofi C. W. Leadbeater kirjoitti selvänäöstä kokonaisen teoksen jo viime vuosisadan alussa. Tällöin pohdittiin myös sitä, voiko kykyä lainkaan opettaa toiselle. Suomessa selvänäkijöiden maailmankuvaa on tutkittu jopa yliopiston uskontotieteessä. Perinteen ytimeen kuuluu kaksi käsitettä, jotka ansaitsevat oman tarkastelunsa.

Kolmas silmä ja aura

Selvänäköön liitetään tavallisesti kaksi keskeistä käsitettä. Ensimmäinen on kolmas silmä, henkisen näkökyvyn keskus, jonka ajatellaan sijaitsevan keskellä otsaa. Sen kautta selvänäkijän sanotaan katsovan ikään kuin toiseen maailmaan tavallisten silmien ohi. Toinen on aura, ihmistä ympäröivä energiakenttä, jota selvänäkijä kertoo lukevansa kohdatessaan toisen. Aurasta uskotaan voivan aistia ihmisen tunteita, terveyttä ja koko elämäntilannetta. Värit ovat tässä erityisen tärkeitä, sillä niiden tulkitaan kantavan kukin omaa merkitystään. Näiden kahden käsitteen kautta selvänäköä on perinteisesti hahmotettu ja selitetty eteenpäin. Selvänäkö liittyy läheisesti myös meedion ja ennustajan käytännön työhön.

Selvänäkö ja ennustaminen

Arkikielessä selvänäkijä ja ennustaja tarkoittavat hyvin usein samaa henkilöä. Tarkasti ottaen ennustaminen viittaa selvänäkemiseen jonkin välineen, kuten tarot-korttien avulla. Selvänäkijän sanotaan saavan tietonsa ihmisen aurasta, kun taas meedio on suorassa yhteydessä henkimaailmaan. Joskus nämä aistimisen tavat kuitenkin sekoittuvat saman ihmisen työssä keskenään. Selvänäkijä voi kertoa näkevänsä myös henkioppaita, suojelusenkeleitä tai edesmenneitä omaisia. Monet hyödyntävät kykyään tavallisessa arjessa, toiset taas tekevät siitä varsinaisen ammatin. Usein apua hakeva kaipaa ennen kaikkea tukea ja varmuutta omille päätöksilleen. Monia kiinnostaa luonnollisesti, voiko tällaista kykyä itse kehittää.

Kyvyn kehittäminen

Selvänäköä pidetään monessa perinteessä taitona, jota voi vahvistaa kärsivällisellä harjoituksella. Hyväksi lähtökohdaksi sopii oman intuition kuuntelu ja luottaminen ensivaikutelmaan. Meditaatio ja hiljentyminen nähdään tärkeinä, sillä kiireessä hienovaraisia kuvia on vaikea havaita. Monet harjoittelevat tekemällä tulkintoja tutuille ja pyytämällä heiltä rehellistä palautetta jälkeenpäin. Näin oppii vähitellen erottamaan, milloin näky osui oikeaan ja milloin taas ei. Yhtä tärkeänä pidetään suojautumista ja maadoittumista, jottei kuluta omia voimiaan loppuun. Aisteja ei ole tarkoitus pitää jatkuvasti auki, vaan käyttää niitä harkiten. Tähän herkkyyteen liittyy myös selvä tarve terveelle harkinnalle.

Avoimuutta ja harkintaa

Selvänäköön kannattaa suhtautua sekä uteliaasti että riittävän maltillisesti. Mielen tuottamilla kuvilla voi olla aivan tavallisia syitä, kuten muistot, vilkas mielikuvitus tai omat salaiset toiveet. Siksi jokaista välähdystä ei kannata tulkita heti joksikin yliluonnolliseksi viestiksi. Moni kokenut korostaa, ettei selvänäkijä ole kaikkitietävä eikä hänen sanansa ole koko totuus. Tietoa kannattaa siis ottaa vastaan avoimesti mutta samalla omaa tervettä harkintaa käyttäen. Tällainen tasapainoinen asenne suojaa turhilta pettymyksiltä ja vääriltä odotuksilta. Terve kriittisyys ja avoin mieli eivät suinkaan sulje toisiaan pois. Näistä aineksista on hyvä koota yhteen, mitä selvänäköisyys oikein on.

Näkemisen monet tasot

Selvänäköisyys on väitetty kyky saada tietoa kuvina ja näkyinä ilman tavallisia aisteja tai loogista päättelyä. Se kuuluu selväaistien joukkoon, ja siihen liitetään usein kolmas silmä sekä auran lukeminen. Kykyä on kuvattu henkisissä perinteissä pitkään, ja sitä voi monen mukaan vahvistaa intuitiota kuuntelemalla ja meditoimalla. Jos aihe kiinnostaa syvemmin, kannattaa tutustua vaikka suomeksi ilmestyneeseen selväaisteja käsittelevään kirjallisuuteen tai aihetta tutkivien yhdistysten aineistoihin. Joskus omat näyt ja niiden merkitys jäävät kuitenkin askarruttamaan mieltä pidemmäksi aikaa. Silloin moni kokee helpottavaksi puhua niistä rauhassa, ja tähän vastaa esimerkiksi puhelimitse käytävä keskustelu selvänäkijän kanssa, joka kuuntelee ja auttaa jäsentämään kokemuksia. Olipa kyse herkkyyden ymmärtämisestä tai oman polun etsinnästä, avoin mieli vie pisimmälle.